You know in the end, I’ll always be there

If you need a friend
Don’t look to a stranger
You know in the end, I’ll always be there
But when you’re in doubt
And when you’re in danger
Take a look all around, and I’ll be there

No niin. Edellisestä merkinnästä onkin jo… kolme vuotta aikaa. Hups. Mutta toisaalta, onhan minulla ollut vähän muutakin kirjoiteltavaa. En lopulta saanut gradua valmiiksi niin vikkelästi kuin olin alun perin ajatellut – piti hoitaa harkkavalmentavat (syksyllä 2017) ja itse harkka Ilmajoella (keväällä 2018) pois alta ensin! Ja syksyn 2018 gradupuristuksen jälkeen vihoviimeiseksi hommakseni yliopistolla jäi loppukoe. Siitäkin piti ottaa ensin yksi hylätty, ennen kuin onnistuin. Valmistumiseni venähti alkukesään 2019, ja ehdin jo aloittaa tammikuussa 2019 töissä, aluksi tietysti epäpätevänä. Olen saanut tehdä osittain samantyyppisiä työtehtäviä kuin harkassa (koulupsykologin hommia), eli minun ei tarvinnut tehdä täyttä hyppyä tuntemattomaan, kun työt alkoivat. Jatkan samoissa hommissa sijaisena näillä näkymin vappuun 2021, sinne asti vakipsykologi on saanut vanhempainvapaata. Ehdittiin mennä rakkaan kanssa kihloihinkin keväällä 2019. Nyt siitäkin on jo vuosi. Mihin tämä aika oikein menee?

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
But if you wait around a while, I’ll make you fall for me
I promise, I promise you I will

Ehkä yksi syy siihen, miksi palasin tänne, on korona. Niin. Työpaikkani on kaukana kaikesta, joten ehdin tässä reilun vuoden aikana jo oikeastaan tottua sosiaaliseen eristäytymiseen. Harkassa oli vähän sama juttu – Ilmajoelta ei ihan äkkiseltään käyty Jyväskylässä, Tampereesta puhumattakaan. Nyt tosin tuntuu, että minulla on vielä pidempi matka täältä työpaikkakunnalta Ilmon luokse kuin Ilmajoelta oli. Ja nyt kun tarkistin, niin olin oikeassa: matkaa on yli 100 kilometriä enemmän kuin Ilmajoelta. Tosin harkkakeväänä matkat Ilmajoelta Tampereelle ja takaisin tuntuivat todella pitkiltä. Se saattaa selittyä sillä, etten pysähtynyt Ilmajoki-Tampere -välillä koskaan tankkaamaan. Nyt kun menen Tampereelle, niin pysähdyn yleensä tankkaamaan Keuruulla. Ai että, nyt bensakin on pitkästä aikaa halpaa. Tästä poikkeustilanteesta löytyy yllättäen hyviäkin puolia.

When your day is through
And so is your temper
You know what to do
I’m gonna always be there
Sometimes if I shout
It’s not what’s intended
These words just come out
With no cross to bear

Mutta eivät nämä viimeiset kolme vuotta ole helppoja olleet. Tekemistä on ollut ehkä liikaakin, mutta onneksi valmistumisen myötä pystyin karsimaan aika paljon järjestöhommia ja muita ”ylimääräisiä” juttuja. Kuluva kausi on ollut ensimmäinen sitten kauden 2015-2016, kun en ole enää aktiivisesti mukana speksissä. Poisjäänti oli töiden takia pakollinen, mutta haikeaa se silti oli. Improa ja tapahtumasuunnittelua on ollut ikävä. Ja tietenkin ihmisiä… Lohdullista on kuitenkin se, että muutkin yliopistosta valmistuneet speksiläiset ovat menneet elämässä eteenpäin, joten en ole yksin. Ja mistä sitä tietää, vaikka kävisin vähän tsiigailemassa NääsPeksin toimintaa sitten, kun joskus pääsen muuttamaan Tampereelle.

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
But if you wait around a while, I’ll make you fall for me
I promise, I promise you I will

Kello on aika paljon. Ajattelin, että minulla olisi enemmänkin asiaa, ja valitsin tämän biisin rytmittämään tekstiäni, mutta nyt en meinaa saada enempää sanoja näytölle. No, ainakin valitsin biisin oikein (kun en ihan löydä oikeita sanoja jne.)!

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
And if I had to walk the world, I’d make you fall for me
I promise you, I promise you I will

Töissä on ollut viime aikoina vähän vaikeaa. Olen meidän yksikön ainoa psykologi, joten kollegiaalista tukea ei ole tarjolla päivittäin. Onneksi sentään viikottain, kun minulle on määrätty mentori-psykologi, jonka kanssa soittelemme, ja työnohjauskin on ollut kerran kuussa. Olen ottanut tuhottoman paljon stressiä tutkimuksista ja etenkin niihin liittyvistä lausunnoista. Siinäkin mielessä tämä poikkeustilanne on ollut hyvä, kun olen pystynyt keskittymään lähes pelkästään rästissä olevien lausuntojen kirjoittamiseen. Täytyy nyt katsoa, miten tämä tilanne tästä kehittyy, eli milloin pääsen tekemään asiakastyötä taas normaalisti ja sitä kautta myös uusia tutkimuksia. Tietty olen nyt ehdottomasti sillä kannalla, että uusia tutkimuksia en aloita, en ennen kuin kaikkien edellisten lausunnot ovat valmiita. Olen yrittänyt saada kaksi lausuntoa valmiiksi per viikko, ja olen aika lailla jäljessä suunnittelemastani aikataulusta. Olen ollut hölmö ja luullut, että saisin tehtyä töitä vielä kämpillä näin illalla töiden jälkeen. No siis, tein sunnuntaina jonkin verran yhtä lausuntoa kotoa käsin. On se hassua, miten mielenterveyden ammattilainenkaan ei aina osaa asettaa itselleen rajoja ja varata riittävästi aikaa levolle.

I gotta tell you
Need to tell you
Gotta tell you
I’ve gotta tell you

Lausunnot olivat kompastuskiveni jo harkassa. Koin silloin, ja koen edelleen, niiden olevan rinnastettavissa graduun – ja ehkä juuri siksi ne ovatkin niin vaikeita. Ja voi olla, että ajattelen voivani kirjoittaa lausuntoja iltaisin kotona, koska niin gradunkin kanssa kävi: sain eniten aikaan öisin. Oikeastaan kirjoitin suurimman osan gradustani parin-kolmen allnighterin aikana. Mutta ehkä minun on jo korkea aika opetella tekemään töitä päivänvalon aikaan… Ainakin viimeistään silloin, kun päästään palaamaan takaisin normaaliin päiväjärjestykseen.

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
But if you wait around a while, I’ll make you fall for me
I promise, I promise you

No, tulihan tuota tekstiä sitten kuitenkin kirjoitettua. Saisinpa vielä samanmoisen flow’n noiden lausuntojen kanssa… Eiköhän tämä vielä tästä. Elämme joka tapauksessa jänniä aikoja. Saa nähdä, laitetaanko Uudenmaan lisäksi muidenkin maakuntien rajoja kiinni. Täytynee käydä tapaamassa Ilmoa vielä, kun Pirkanmaalle on vapaa pääsy… Tiedän, pitäisi välttää turhaa reissaamista, mutta aion mennä omalla autolla ja nähdä vain Ilmoa (jos meistä kummallakaan on korona, niin se on tarttunut jo)! Sinällään tämä ei poikkea normaalista, kun meillä on ollut alusta asti etäsuhde ja niin on vieläkin. Toki nyt kun meidän molempien harrastukset (partio ja politiikka) ovat pitkälti tauolla, on ollut enemmän mahdollisuuksia nähdä. Ei tässä auta muu kuin ottaa päivä kerrallaan ja luottaa siihen, että kaikki palaa vielä normaaliksi.

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
And if I had to walk the world, I’d make you fall for me
I promise you, I promise you I will
I will
I will

Climbin’ up the ladder

Wuhuu, nyt on työkuviot selvillä, auto hankittuna, viimeinenkin tentti suoritettu ja graduryhmä tiedossa!! Pääsin Tikapuu-projektiin (kehityspsykaa, mutta mielenkiintoisilla aihevaihtoehdoilla), hence the title and the song. Oikeastaan hain vain otsikon sanoilla biisiä ja tuo löytyi. Not bad!

Nyt tie vie Tampereelle raksun luo ja huomenna mennäään Helsinkiin kaveriporukan euroviisubileisiin! Kivaa on jo nyt, kun kaikki rullaa hyvin, ja lisää kivaa on tulossa…!

…Inb4 graduahdistus. No, se on edessä vasta syksyllä. Nyt saa sonaattia!

Onnea, olet kandi!

Ilmeeni kun sain tutkintotodistukseni postissa.

Nyt se on sitten virallista: olen psykologian kandidaatti! Sain ihanan pöllönkin ♥ Mutta koska tutkinnon ulos saaminen meni pitkälle helmikuuhun, niin voin saada opintotukea vasta maaliskuulle – ja sekin tulee takautuvasti, jos se nyt koskaan tulee. Opintotukilautakunnalla pitäisi Kelan kanssa mennä se maksimissaan kaksi viikkoa tehdä päätös. Nyt on kuitenkin mennyt jo kolme viikkoa. Pitää varmaan soitella sinne kohta.

Muuten menee oikein mukavasti. Pian on Tampere Kuplii ja tulee kolme vuotta siitä, kun tapasin Tohtorini ensimmäisen kerran… Mikä tarkoittaa myös, että kolmevuotispäivä lähestyy… ♥ Tämänhetkisestä köyhyydestäni huolimatta tuo yllä oleva kuva on fiilisteni mukainen :3 ♥

Hölmöstä rakkaudesta 100 km Ouluun

Hei, minun pitäisi lukea, mutta (ahdistuneisuushäiriöt ahdistavat liikaa!)… Ei kun. Tahdoin vähän kirjoittaa jotain dadaa, tajunanvirtaa siitä, miten paljon odotan kesää. Minulla olisi nyt kaksi viikkoa aikaa kirjoittaa neljän kurssin lopputyöt – kaikki englanniksi, luonnollisesti. Vasta niiden jälkeen katson, mitkä Jkln keskeneräisistä kursseista ovat vielä pelastettavissa. Ingen panik, ainakin minulla on kieliopintoja enemmän kuin tarpeeksi! Akateeminen ruotsi noin kahden vuoden tauosta huolimatta heittämällä läpi, hah! Varmaan kaikki sen ansiota, että olen kuunnellut Kentiä ja katsonut ahkerasti Solsidania (på finska heter det Onnea onkimassa)! ;D

Mutta kuten otsikosta voi ehkä huomata, kuuntelen taas pitkästä aikaa SMG:a, ja vähän muitakin kappaleita tällä kertaa kuin vain Johnlock-feelseissä sitä, joka kantaa nimeä Minne katosivat päivät. No, kuuntelin sitä aikoinani oman sydänsäryn vallitessa, mutta koska olin nuorempi ja hölmö, jäin vellomaan tunteisiini liikaa. Nyt uskon, että voin ainakin jossain määrin olla tunteideni herra(tar).

Heh, piti kirjoittaa ensi kesästä, ja palasin taas menneeseen. ”Rakkaus on, mitä on.” Niin kuin elämäkin. Olen iloinen siitä, että olen päässyt lyhyesti sanottuna jo hieman tasapainoon epikurolaisuuteni kanssa ja poiminut aika paljon stoalaista asennetta. Sanon usein itselleni, että ”kaikki kääntyy, niin kuin kuuluukin kääntyä”. No, vielä on paljon opittavaa. Onneksi olen vielä nuori…

No, nyt siihen ensi kesään. Otsikko sanookin ehkä kaiken oleellisen? En osaa aina kuvailla sitä tunnetta, joka minulla on herra I:n kanssa… No, nyt voin luvalla puhua hänestä Tohtorina, sillä hän sai siitä DW-testistä 11. Tohtorin, ja minä sain… Amyn. No, Ulla sai Roryn, mutta… Saat luvan odottaa sen pari tuhatta vuotta!

Ensi kesänä tulee olemaan kiireistä, sillä kesäkuu on pyhitettävä lomailulle. Pääsen ehkä Kieliin. Joudutaan menemään Bremenistä junalla, mutta… Katsotaan. Ja juhannuksen tahdon viettää herra I:n kanssa, koska… No, kuuntelin Sir Elwoodin Hiljaisten Värien Suomineidon yhtenä yönä, ja totesin, että tahdon viettää edes yhden juhannuksen hölmösti rakastuneena. Mutta tahdon myös peli-illan, jossa olisi laatuja – enkä nyt valitettavasti puhu laatujuustoista. No, tätä lukevat luultavasti ymmärtävät, jos niin on tarkoitettu.