You know in the end, I’ll always be there

If you need a friend
Don’t look to a stranger
You know in the end, I’ll always be there
But when you’re in doubt
And when you’re in danger
Take a look all around, and I’ll be there

No niin. Edellisestä merkinnästä onkin jo… kolme vuotta aikaa. Hups. Mutta toisaalta, onhan minulla ollut vähän muutakin kirjoiteltavaa. En lopulta saanut gradua valmiiksi niin vikkelästi kuin olin alun perin ajatellut – piti hoitaa harkkavalmentavat (syksyllä 2017) ja itse harkka Ilmajoella (keväällä 2018) pois alta ensin! Ja syksyn 2018 gradupuristuksen jälkeen vihoviimeiseksi hommakseni yliopistolla jäi loppukoe. Siitäkin piti ottaa ensin yksi hylätty, ennen kuin onnistuin. Valmistumiseni venähti alkukesään 2019, ja ehdin jo aloittaa tammikuussa 2019 töissä, aluksi tietysti epäpätevänä. Olen saanut tehdä osittain samantyyppisiä työtehtäviä kuin harkassa (koulupsykologin hommia), eli minun ei tarvinnut tehdä täyttä hyppyä tuntemattomaan, kun työt alkoivat. Jatkan samoissa hommissa sijaisena näillä näkymin vappuun 2021, sinne asti vakipsykologi on saanut vanhempainvapaata. Ehdittiin mennä rakkaan kanssa kihloihinkin keväällä 2019. Nyt siitäkin on jo vuosi. Mihin tämä aika oikein menee?

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
But if you wait around a while, I’ll make you fall for me
I promise, I promise you I will

Ehkä yksi syy siihen, miksi palasin tänne, on korona. Niin. Työpaikkani on kaukana kaikesta, joten ehdin tässä reilun vuoden aikana jo oikeastaan tottua sosiaaliseen eristäytymiseen. Harkassa oli vähän sama juttu – Ilmajoelta ei ihan äkkiseltään käyty Jyväskylässä, Tampereesta puhumattakaan. Nyt tosin tuntuu, että minulla on vielä pidempi matka täältä työpaikkakunnalta Ilmon luokse kuin Ilmajoelta oli. Ja nyt kun tarkistin, niin olin oikeassa: matkaa on yli 100 kilometriä enemmän kuin Ilmajoelta. Tosin harkkakeväänä matkat Ilmajoelta Tampereelle ja takaisin tuntuivat todella pitkiltä. Se saattaa selittyä sillä, etten pysähtynyt Ilmajoki-Tampere -välillä koskaan tankkaamaan. Nyt kun menen Tampereelle, niin pysähdyn yleensä tankkaamaan Keuruulla. Ai että, nyt bensakin on pitkästä aikaa halpaa. Tästä poikkeustilanteesta löytyy yllättäen hyviäkin puolia.

When your day is through
And so is your temper
You know what to do
I’m gonna always be there
Sometimes if I shout
It’s not what’s intended
These words just come out
With no cross to bear

Mutta eivät nämä viimeiset kolme vuotta ole helppoja olleet. Tekemistä on ollut ehkä liikaakin, mutta onneksi valmistumisen myötä pystyin karsimaan aika paljon järjestöhommia ja muita ”ylimääräisiä” juttuja. Kuluva kausi on ollut ensimmäinen sitten kauden 2015-2016, kun en ole enää aktiivisesti mukana speksissä. Poisjäänti oli töiden takia pakollinen, mutta haikeaa se silti oli. Improa ja tapahtumasuunnittelua on ollut ikävä. Ja tietenkin ihmisiä… Lohdullista on kuitenkin se, että muutkin yliopistosta valmistuneet speksiläiset ovat menneet elämässä eteenpäin, joten en ole yksin. Ja mistä sitä tietää, vaikka kävisin vähän tsiigailemassa NääsPeksin toimintaa sitten, kun joskus pääsen muuttamaan Tampereelle.

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
But if you wait around a while, I’ll make you fall for me
I promise, I promise you I will

Kello on aika paljon. Ajattelin, että minulla olisi enemmänkin asiaa, ja valitsin tämän biisin rytmittämään tekstiäni, mutta nyt en meinaa saada enempää sanoja näytölle. No, ainakin valitsin biisin oikein (kun en ihan löydä oikeita sanoja jne.)!

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
And if I had to walk the world, I’d make you fall for me
I promise you, I promise you I will

Töissä on ollut viime aikoina vähän vaikeaa. Olen meidän yksikön ainoa psykologi, joten kollegiaalista tukea ei ole tarjolla päivittäin. Onneksi sentään viikottain, kun minulle on määrätty mentori-psykologi, jonka kanssa soittelemme, ja työnohjauskin on ollut kerran kuussa. Olen ottanut tuhottoman paljon stressiä tutkimuksista ja etenkin niihin liittyvistä lausunnoista. Siinäkin mielessä tämä poikkeustilanne on ollut hyvä, kun olen pystynyt keskittymään lähes pelkästään rästissä olevien lausuntojen kirjoittamiseen. Täytyy nyt katsoa, miten tämä tilanne tästä kehittyy, eli milloin pääsen tekemään asiakastyötä taas normaalisti ja sitä kautta myös uusia tutkimuksia. Tietty olen nyt ehdottomasti sillä kannalla, että uusia tutkimuksia en aloita, en ennen kuin kaikkien edellisten lausunnot ovat valmiita. Olen yrittänyt saada kaksi lausuntoa valmiiksi per viikko, ja olen aika lailla jäljessä suunnittelemastani aikataulusta. Olen ollut hölmö ja luullut, että saisin tehtyä töitä vielä kämpillä näin illalla töiden jälkeen. No siis, tein sunnuntaina jonkin verran yhtä lausuntoa kotoa käsin. On se hassua, miten mielenterveyden ammattilainenkaan ei aina osaa asettaa itselleen rajoja ja varata riittävästi aikaa levolle.

I gotta tell you
Need to tell you
Gotta tell you
I’ve gotta tell you

Lausunnot olivat kompastuskiveni jo harkassa. Koin silloin, ja koen edelleen, niiden olevan rinnastettavissa graduun – ja ehkä juuri siksi ne ovatkin niin vaikeita. Ja voi olla, että ajattelen voivani kirjoittaa lausuntoja iltaisin kotona, koska niin gradunkin kanssa kävi: sain eniten aikaan öisin. Oikeastaan kirjoitin suurimman osan gradustani parin-kolmen allnighterin aikana. Mutta ehkä minun on jo korkea aika opetella tekemään töitä päivänvalon aikaan… Ainakin viimeistään silloin, kun päästään palaamaan takaisin normaaliin päiväjärjestykseen.

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
But if you wait around a while, I’ll make you fall for me
I promise, I promise you

No, tulihan tuota tekstiä sitten kuitenkin kirjoitettua. Saisinpa vielä samanmoisen flow’n noiden lausuntojen kanssa… Eiköhän tämä vielä tästä. Elämme joka tapauksessa jänniä aikoja. Saa nähdä, laitetaanko Uudenmaan lisäksi muidenkin maakuntien rajoja kiinni. Täytynee käydä tapaamassa Ilmoa vielä, kun Pirkanmaalle on vapaa pääsy… Tiedän, pitäisi välttää turhaa reissaamista, mutta aion mennä omalla autolla ja nähdä vain Ilmoa (jos meistä kummallakaan on korona, niin se on tarttunut jo)! Sinällään tämä ei poikkea normaalista, kun meillä on ollut alusta asti etäsuhde ja niin on vieläkin. Toki nyt kun meidän molempien harrastukset (partio ja politiikka) ovat pitkälti tauolla, on ollut enemmän mahdollisuuksia nähdä. Ei tässä auta muu kuin ottaa päivä kerrallaan ja luottaa siihen, että kaikki palaa vielä normaaliksi.

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
And if I had to walk the world, I’d make you fall for me
I promise you, I promise you I will
I will
I will

Kissapikari vai Varjokissa?

Miau.

Sain kuulla tässä hiljan että muistutan Kitty Prydea. Ja olen viimein hyväksynyt sen tosiasian, että Lajitteluhattu laittoi minut Pottermoressa (olen siellä CatGoblet3206, näin FYI) Rohkelikkoon. Well, no sheet, kun äitinikin on horoskoopiltaan Leijona. Itsehän olen Kaksonen, ja, no… Kissa on ollut lempieläimeni aika pitkään. Pidän toki myös koirista, pupuista, ketuista, pöllöistä, lehmistä, lampaista ja sensellaisista. Mutta olen aika kissa. Ja herra I on myös, oikeastaan enemmän kissa kuin minä. Olen vielä pentu.

Pienenä oletin automaattisesti olevani Rohkelikossa, kun kerran päähenkilötkin kuuluivat siihen. Mutta sitten aloin ajatella, että riittäisivätköhän aivoni kuitenkin Korpinkynteen… Todettuani, että kärsivällisyyteni ei enää riitä lukemiseen, ja että pidän liikaa kekseistä, ja kun monet kaverini tuppaavat olemaan Puuskupuheja mielestään, päätin hyväksyä sen, että olen sittenkin Puusku. No, tavallaan se antoi minulle ”tekosyyn olla laiska”. Ja tuhottoman huono defenssi se olikin. *sigh* Ajatellessani itseni Puuskuksi aloin myös ymmärtää paremmin Luihuisiksi itseään tituleeraavia kavereitani. Ja no, täällä ulkomailla viimeistään huomasin sen, miten ikäviä ihmiset osaavat olla. Rahaa on saatava jostain ja silleen, vaikka sitten nylkemällä köyhiä opiskelijoita, jotka eivät muka osaa olla kunnon vuokralaisia.

Mutta siis. En edelleenkään pidä Luihuisista, mutta olen oppinut hyväksymään, ettei se ole huono tupa. Ja tavallaan täällä vaihdossa ollessa olen huomannut, miten Rohku oikeasti olen. Charanavin mukaan olen kuitenkin myötätuntoinen tiikeri. Se kertoo minusta varmasti jotain – tai sitten ei. Ainakin olen poliittisesti aktiivinen, ja tahdon suojella ystäviäni viimeiseen asti. Tahtoisin olla John, mutta olen edelleen liian Sherlock (puhun nyt BBC:n uudesta sarjasta, jos joku ei tajunnut). ”You always feel the pain… but you don’t have to fear it!”

Sitten vähän Kittystä. Lainaan seuraavaksi Wikipediaa:

”Kittyn mutanttikykynä on kyky muuttaa molekyylirakennettaan ja näin kävellä esimerkiksi seinän lävitse. Hän pystyy myös muuttamaan jonkun muun aineettomaksi ja pääsee myös maan alle. Kitty on myös tietokonenero sekä lahjakas tanssija. Kittyllä on pienikokoinen lemmikkilohikäärme nimeltä Lockheed.”

kitty

Unelmieni täyttymyshän olisi, jos Jewel Staite näyttelisi Kittyä joskus… No, taidan tyytyä cossamaan Varjokissaa itse, sitten kun hiukseni ovat tarpeeksi pitkät. Lisää tavoitteita, jei!

Ja luin muutaman sarjakuvan pätkän eilen (lue: tänään aamuyöstä), ja tajusin, miten olenkin ottanut ns. ”kid sisterin” roolin: oletan, että minua suojellaan, kun niin on käynyt aina ennenkin. En ole yrittänytkään kasvaa itse vahvaksi. No, tähän voisi todeta, että tarvitsen haalareihini Tyrellien vaakunan. Aion kasvaa vahvaksi, vaikken osaisikaan olla sisäsyntyisesti hyökkäävä. Se, että osaisinkin mennä välillä maan alle, seinän läpi, piiloon jonnekin, voisi olla hyödyllinen kyky. Ainakin silloin, jos alkaa itkettää tai tarvitsee päästä ohi vessajonojen tai poistua nopeasti paikalta. Tai sitten voisin säikytellä ihmisiä. Hmm. Tarvitsisin vain lisää nopeutta – ja hassuintahan tässä on se, että olen jo pitkään suunnitellut jonkin säännöllisen liikuntaharrastuksen aloittamista – tanssin tai lenkkeilyn. …”Ota molemmat, saat maun ja keveyden!” XD Tarvitsen lisää kestävyyttä.

Voih, voisin kirjoittaa vielä vaikka kuinka tästä aiheesta, mutta… Pitäisi jaksaa keskittyä naamioitumiseen, aavekipuun, psykoakustiikan hyödyntämiseen videopeleissä ja siihen, miten ääni vie toisinaan näköaistimukselta huomion… Hetkinen, nuo kaikki ovat ihan älyttömän siistejä aiheita. Ja, no, sattuipa sopivasti!

Laitan vielä tähän loppuun pari uskomattoman sopivaa testitulosta, kun kerran alkuun pääsin…

imma-spy

”Gentlemen.”

umm-olaf

”Ah, curse you sudden but inevitable betrayal!” Eikun hetkinen, väärä fandom.