You know in the end, I’ll always be there

If you need a friend
Don’t look to a stranger
You know in the end, I’ll always be there
But when you’re in doubt
And when you’re in danger
Take a look all around, and I’ll be there

No niin. Edellisestä merkinnästä onkin jo… kolme vuotta aikaa. Hups. Mutta toisaalta, onhan minulla ollut vähän muutakin kirjoiteltavaa. En lopulta saanut gradua valmiiksi niin vikkelästi kuin olin alun perin ajatellut – piti hoitaa harkkavalmentavat (syksyllä 2017) ja itse harkka Ilmajoella (keväällä 2018) pois alta ensin! Ja syksyn 2018 gradupuristuksen jälkeen vihoviimeiseksi hommakseni yliopistolla jäi loppukoe. Siitäkin piti ottaa ensin yksi hylätty, ennen kuin onnistuin. Valmistumiseni venähti alkukesään 2019, ja ehdin jo aloittaa tammikuussa 2019 töissä, aluksi tietysti epäpätevänä. Olen saanut tehdä osittain samantyyppisiä työtehtäviä kuin harkassa (koulupsykologin hommia), eli minun ei tarvinnut tehdä täyttä hyppyä tuntemattomaan, kun työt alkoivat. Jatkan samoissa hommissa sijaisena näillä näkymin vappuun 2021, sinne asti vakipsykologi on saanut vanhempainvapaata. Ehdittiin mennä rakkaan kanssa kihloihinkin keväällä 2019. Nyt siitäkin on jo vuosi. Mihin tämä aika oikein menee?

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
But if you wait around a while, I’ll make you fall for me
I promise, I promise you I will

Ehkä yksi syy siihen, miksi palasin tänne, on korona. Niin. Työpaikkani on kaukana kaikesta, joten ehdin tässä reilun vuoden aikana jo oikeastaan tottua sosiaaliseen eristäytymiseen. Harkassa oli vähän sama juttu – Ilmajoelta ei ihan äkkiseltään käyty Jyväskylässä, Tampereesta puhumattakaan. Nyt tosin tuntuu, että minulla on vielä pidempi matka täältä työpaikkakunnalta Ilmon luokse kuin Ilmajoelta oli. Ja nyt kun tarkistin, niin olin oikeassa: matkaa on yli 100 kilometriä enemmän kuin Ilmajoelta. Tosin harkkakeväänä matkat Ilmajoelta Tampereelle ja takaisin tuntuivat todella pitkiltä. Se saattaa selittyä sillä, etten pysähtynyt Ilmajoki-Tampere -välillä koskaan tankkaamaan. Nyt kun menen Tampereelle, niin pysähdyn yleensä tankkaamaan Keuruulla. Ai että, nyt bensakin on pitkästä aikaa halpaa. Tästä poikkeustilanteesta löytyy yllättäen hyviäkin puolia.

When your day is through
And so is your temper
You know what to do
I’m gonna always be there
Sometimes if I shout
It’s not what’s intended
These words just come out
With no cross to bear

Mutta eivät nämä viimeiset kolme vuotta ole helppoja olleet. Tekemistä on ollut ehkä liikaakin, mutta onneksi valmistumisen myötä pystyin karsimaan aika paljon järjestöhommia ja muita ”ylimääräisiä” juttuja. Kuluva kausi on ollut ensimmäinen sitten kauden 2015-2016, kun en ole enää aktiivisesti mukana speksissä. Poisjäänti oli töiden takia pakollinen, mutta haikeaa se silti oli. Improa ja tapahtumasuunnittelua on ollut ikävä. Ja tietenkin ihmisiä… Lohdullista on kuitenkin se, että muutkin yliopistosta valmistuneet speksiläiset ovat menneet elämässä eteenpäin, joten en ole yksin. Ja mistä sitä tietää, vaikka kävisin vähän tsiigailemassa NääsPeksin toimintaa sitten, kun joskus pääsen muuttamaan Tampereelle.

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
But if you wait around a while, I’ll make you fall for me
I promise, I promise you I will

Kello on aika paljon. Ajattelin, että minulla olisi enemmänkin asiaa, ja valitsin tämän biisin rytmittämään tekstiäni, mutta nyt en meinaa saada enempää sanoja näytölle. No, ainakin valitsin biisin oikein (kun en ihan löydä oikeita sanoja jne.)!

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
And if I had to walk the world, I’d make you fall for me
I promise you, I promise you I will

Töissä on ollut viime aikoina vähän vaikeaa. Olen meidän yksikön ainoa psykologi, joten kollegiaalista tukea ei ole tarjolla päivittäin. Onneksi sentään viikottain, kun minulle on määrätty mentori-psykologi, jonka kanssa soittelemme, ja työnohjauskin on ollut kerran kuussa. Olen ottanut tuhottoman paljon stressiä tutkimuksista ja etenkin niihin liittyvistä lausunnoista. Siinäkin mielessä tämä poikkeustilanne on ollut hyvä, kun olen pystynyt keskittymään lähes pelkästään rästissä olevien lausuntojen kirjoittamiseen. Täytyy nyt katsoa, miten tämä tilanne tästä kehittyy, eli milloin pääsen tekemään asiakastyötä taas normaalisti ja sitä kautta myös uusia tutkimuksia. Tietty olen nyt ehdottomasti sillä kannalla, että uusia tutkimuksia en aloita, en ennen kuin kaikkien edellisten lausunnot ovat valmiita. Olen yrittänyt saada kaksi lausuntoa valmiiksi per viikko, ja olen aika lailla jäljessä suunnittelemastani aikataulusta. Olen ollut hölmö ja luullut, että saisin tehtyä töitä vielä kämpillä näin illalla töiden jälkeen. No siis, tein sunnuntaina jonkin verran yhtä lausuntoa kotoa käsin. On se hassua, miten mielenterveyden ammattilainenkaan ei aina osaa asettaa itselleen rajoja ja varata riittävästi aikaa levolle.

I gotta tell you
Need to tell you
Gotta tell you
I’ve gotta tell you

Lausunnot olivat kompastuskiveni jo harkassa. Koin silloin, ja koen edelleen, niiden olevan rinnastettavissa graduun – ja ehkä juuri siksi ne ovatkin niin vaikeita. Ja voi olla, että ajattelen voivani kirjoittaa lausuntoja iltaisin kotona, koska niin gradunkin kanssa kävi: sain eniten aikaan öisin. Oikeastaan kirjoitin suurimman osan gradustani parin-kolmen allnighterin aikana. Mutta ehkä minun on jo korkea aika opetella tekemään töitä päivänvalon aikaan… Ainakin viimeistään silloin, kun päästään palaamaan takaisin normaaliin päiväjärjestykseen.

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
But if you wait around a while, I’ll make you fall for me
I promise, I promise you

No, tulihan tuota tekstiä sitten kuitenkin kirjoitettua. Saisinpa vielä samanmoisen flow’n noiden lausuntojen kanssa… Eiköhän tämä vielä tästä. Elämme joka tapauksessa jänniä aikoja. Saa nähdä, laitetaanko Uudenmaan lisäksi muidenkin maakuntien rajoja kiinni. Täytynee käydä tapaamassa Ilmoa vielä, kun Pirkanmaalle on vapaa pääsy… Tiedän, pitäisi välttää turhaa reissaamista, mutta aion mennä omalla autolla ja nähdä vain Ilmoa (jos meistä kummallakaan on korona, niin se on tarttunut jo)! Sinällään tämä ei poikkea normaalista, kun meillä on ollut alusta asti etäsuhde ja niin on vieläkin. Toki nyt kun meidän molempien harrastukset (partio ja politiikka) ovat pitkälti tauolla, on ollut enemmän mahdollisuuksia nähdä. Ei tässä auta muu kuin ottaa päivä kerrallaan ja luottaa siihen, että kaikki palaa vielä normaaliksi.

I’m sorry, but I’m just thinking of the right words to say
I know they don’t sound the way I planned them to be
And if I had to walk the world, I’d make you fall for me
I promise you, I promise you I will
I will
I will

Atom to atom oh what’s the matter with me love

Ennakkovaroitus: ällösöpöä luvassa. Ja minun pitäisi kirjoittaa tälläkin hetkellä jotain ihan muuta…

Reilun kuukauden päästä tulee täyteen neljä vuotta siitä, kun löysimme Tohtorini kanssa toisemme. Siis apua. Tuntuu yhtä aikaa siltä, että vastahan se tapahtui, ja siltä, että siitä on älyttömän kauan. Siis eikös me oltu ihan vähän aikaa sitten Nurmijärvellä ja niin edelleen…? Toisaalta kun mietin meitä molempia ihmisinä silloin ja nyt, niin onhan tässä kuljettu pitkä matka yhdessä. Edelleen eri kaupungeissa, suhteen vakavuustaso suht samanmoinen kuin ensimmäisen vuoden tultua täyteen (tai ainakin miusta tuntuu siltä), mutta olemme aivan eri ihmisiä kuin nelisen vuotta sitten. Olemme aikuisempia kuin ennen. Uskallan sanoa jopa itsestäni näin, vaikka ihan kaikkien asioiden suhteen en koe olevani aikuinen – en ehkä milloinkaan.

Kyseessä on toinen parisuhteeni koskaan, ja se on kestänyt tähän mennessä yli kaksi kertaa niin pitkään kuin ensimmäiseni. Tuntuu ihanan turvalliselta, kun on joku, jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin. Alkupuolen draamaa ei ole ollut havaittavissa pitkään aikaan, ja suhteemme on kestänyt vaikeitakin hetkiä ja aikoja – olen rakkaalleni siitä todella kiitollinen. ♥ Olen myös huojentunut siitä, ettei poliittinen vakaumukseni ole noussut kynnyskysymykseksi. Olen kuitenkin ollut yhdessä Tohtorini kanssa pitempään kuin puolueessa… Yhteisestä kissasta on ollut puhetta, ja ehkä hieman jostain vakavammastakin, mutta olen lähinnä leikitellyt ajatuksilla.

Pysähdyin tällä viikolla miettimään enemmänkin suhteemme alkupuolta ja niitä tunteita/tuntemuksia, joita minulla oli silloin. Tein varmaan ennen vaihtoa 8tracksiin soittolistan Tohtorilleni. Päätin nyt vuosipäivän lähestyessä tehdä saman uudelleen, mutta useammalla kappaleella. Tällainen siitä tuli ♥

The point of know return

Mikä ihme siinä on, kun aina silloin, kun pitäisi tehdä jotain tärkeää – kuten gradua – löydän jotain täysin tyhjänpäiväistä ja hurahdan siihen. Tällä kertaa se jokin on, muodikkaasti myöhässä, mikäpä muukaan kuin Mystic Messenger.

Kuulin siitä varmaan ekan kerran ennen joulua, ja jotkut kaverit jopa cossasivat siitä Frostissa. Kyseessä on siis naisille suunnattu deittisimu, johon on yhdistetty elementtejä visual noveleista ja – kuten nimestä voi päätellä – tavallisista viestisovelluksista. Koko peli on sekoittanut unirytmini niin totaalisesti, etten osaa enää kirjoittaa järkevästi. En varsinkaan käsin; tänään seminaarissa tuli niin paljon kirjoitusvirheitä, että aloin pohtia olenko kenties dementoitumassa tai jotain… No, päänsärky ja keskittymisvaikeudet menevät riittämättömän levon ja aamiaisen skippaamisen piikkiin.

Peli on paikoitellen uskomattoman cringeworthy – ja samalla uskomattoman huvittava. Olen pelannut vasta yhden 11 päivän reitin useasta, ja taisin pelata sen kaikkein siirappisimman reitin ensin… Tai ainakin luulen niin. Onpahan hyvää vaihtelua, kun tämä mobiilipeli on ilmeisesti suunnattu naisyleisölle;  enemmän miehiä ja vähemmän tissejä. On vähän samanlaiset fiilikset kuin silloin 16-vuotiaana, kun tuli harrastettua roolipelaamista MSN Messengerissä… Oh boy, those were the days… :D

Nyt kun vielä muistan; palataan otsikkoon. Mystic Messengerissä on useita kohtia, joiden jälkeen ei ole paluuta takaisin – sama pätee elämään. Pelissä on kuitenkin tullut pariin otteeseen vastaan ajatus siitä, että jokaisen elämässä on yksi tärkeä käännekohta, joka muuttaa elämän täysin. Toki fiktion piirissä tämä on yksinkertainen ratkaisu, joka noudattaa tarinan/draaman kaarta, eli on olemassa alku, keskikohta ja loppu. Ratkaisevin lienee tuo keskikohta ja kyseinen suuri käänne siinä. Oikea elämä on harvoin yhtä yksinkertaista. Väitän, että näitä käännekohtia on useita – ainakin enemmän kuin yksi. Tai voihan se olla, että omassa elämässä ei ole tapahtunut sitä suurta käännekohtaa, josta ei ole paluuta entiseen… Suuria on kyllä tapahtunut viime vuosina, mutta entä tarpeeksi suuria…?

Kaikenlaisen puurtamisen graduhommien välttelemisen keskellä mietin vain kuumeisesti sitä, miten viettäisimme vuosipäivää, nyt kun ystävänpäivä meni sivu suun… Mitä jos palaisimme leikisti alkuun…?

Itsestään

Valitsin artikkelikuvaksi tällä kertaa ”selfien” loppukeväältä 2012 (lainausmerkit siksi, että otin kuvan itsestäni digikameralla :D) Vielä tuossa vaiheessa minua ajoi rakkaudenkaipuu ja hellyydenkipeys. Vuotta aiemmin olin ollut siinä pisteessä, että ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin puskea eteenpäin ja hakea yliopistoon. Vuosi psykalla ei vielä paljoa viisastuttanut pientä yhdeksäntoistavuotiasta, vaan ihastuminen vei jalat alta ja järjen pääkopasta. Mennyt on mennyttä, ei siitä sen enempää.

Jos tämä kappale olisi ollut olemassa jo keväällä 2011 (tai keväällä 2012), elämäni olisi ollut silloin huomattavasti helpompaa. Disclaimer: kappale ei liity tämänhetkiseen tilanteeseeni.

Ajatus Tohtorista ja sinisestä puhelinkopista nosti kuitenkin tyttösen takaisin jaloilleen, vaikkakin hieman viiveellä – kesällä oli liikaa aikaa lamaantua omien ajatusten parissa. Syksyllä opinnot ja kaverit auttoivat jaksamaan päivästä toiseen vaadittavan määrän. Maisemaa oli kuitenkin vaihdettava, ennen kuin uusi herääminen saattoi keväällä tapahtua. Oma Tohtori löytyi, ja matka kohti kumppanuutta alkoi. Jälkikäteen ajateltuna tuli käyttäydyttyä joskus todella lapsellisesti, ja ihmettelen vieläkin, miten Tohtorini on jaksanut minua yli kolme vuotta…

Rakkauden ja kumppanuuden tiellä ei ole aina ollut helppoa. Varsinkin vaihto keväällä 2014 oli kuluttava kokemus (ja lopulta todella kasvattava); sen jälkeen olin täynnä ääntä ja vimmaa, kunnes käperryin itseeni ja vaivuin talviunille. Oli kuin olisin heittänyt hukkaan kaiken, mitä olin ehtinyt saavuttaa ennen vaihtoa. Sitä talvea on edelleen raskasta muistella…

Mutta kuten aina, ratkaisu löytyi kuin itsestään, itsestäni, toisten tuen avulla. En voi olla kuin kiitollinen kaikista tärkeistä ja rakkaista ihmisistä ympärilläni, lähellä ja kaukana. ♥

A little party never killed nobody

till-i-walk-in
Jätän tämän vain tähän.

Syksy on lähtenyt vauhdilla käyntiin, gradun aihe on selvä (nuorten seurustelun vaikutus koulumenestykseen ja -motivaatioon ja miten puberteetti vaikuttaa seurustelun alkuun), opiskelijapolitiikkaakin on ja minut valittiin JyväSpeksin tapahtumavastaavaksi tälle vuodelle. Tuo kuva sopii kyllä muutenkin tähän syksyyn, kun muutamat bileet on tullut jo kahlattua ja lisää tulee. Jos gradu valmistuu täss vuoden sisään ja saan hyvän arvosanan niin ei voi valittaa :–D

Tajusin muuten juuri, etten ole tässä(kään) blogissa puhua pukahtanut juuri lainkaan politiikasta. Viikonloppuna oli seminaari Stadissa, ja raksu oli siellä myös! ♥ No, ei hänestä KOLlin jäsentä tullut, mutta kuulemma viihtyi työllisyyteen pureutuvassa semmassa. Ja liittokokouskin on tänä syksynä Jykylässä, ja aion olla ehdolla siellä ;3 Ja ilmeisesti olen myös mukana kuntavaaleissa. Noh, nämä on näitä, ja pitäisi varmaan perustaa politiikkablogi Uuteen Suomeen tai jotain…

Ai niin, kämppikset ovat menneet taas vaihtoon, tällä hetkellä heitä on vain yksi ja lokakuussa tulee toinen. Toivottavasti tämä uusi on yhtä mukava kuin tämä elokuussa tänne muuttanut ^_^ Jatkan varmaan hommia tästä, pitäisi saada tutkimussuunnitelman seuraava luonnos valmiiksi torstaihin mennessä ja yksi toinen kurssihomma viimeistään perjantaina. Adieu!

Climbin’ up the ladder

Wuhuu, nyt on työkuviot selvillä, auto hankittuna, viimeinenkin tentti suoritettu ja graduryhmä tiedossa!! Pääsin Tikapuu-projektiin (kehityspsykaa, mutta mielenkiintoisilla aihevaihtoehdoilla), hence the title and the song. Oikeastaan hain vain otsikon sanoilla biisiä ja tuo löytyi. Not bad!

Nyt tie vie Tampereelle raksun luo ja huomenna mennäään Helsinkiin kaveriporukan euroviisubileisiin! Kivaa on jo nyt, kun kaikki rullaa hyvin, ja lisää kivaa on tulossa…!

…Inb4 graduahdistus. No, se on edessä vasta syksyllä. Nyt saa sonaattia!

Onnea, olet kandi!

800px-Burrowing_owl_smile
Ilmeeni kun sain tutkintotodistukseni postissa.

Nyt se on sitten virallista: olen psykologian kandidaatti! Sain ihanan pöllönkin ♥ Mutta koska tutkinnon ulos saaminen meni pitkälle helmikuuhun, niin voin saada opintotukea vasta maaliskuulle – ja sekin tulee takautuvasti, jos se nyt koskaan tulee. Opintotukilautakunnalla pitäisi Kelan kanssa mennä se maksimissaan kaksi viikkoa tehdä päätös. Nyt on kuitenkin mennyt jo kolme viikkoa. Pitää varmaan soitella sinne kohta.

Muuten menee oikein mukavasti. Pian on Tampere Kuplii ja tulee kolme vuotta siitä, kun tapasin Tohtorini ensimmäisen kerran… Mikä tarkoittaa myös, että kolmevuotispäivä lähestyy… ♥ Tämänhetkisestä köyhyydestäni huolimatta tuo yllä oleva kuva on fiilisteni mukainen :3 ♥

Opi tuntemaan sienet

kotikonnuille

Tällaista tällä kertaa. Sain viimein hygieniapassin postissa ja viikonloppuna sain aikaisena joululahjana uuden koneen! ♥ Windows 10 vaikuttaa ainakin kasia paremmalta :3

Kandi alkaa viimein valmistua, ja maturiteetinkin sain tehdä jo vähän etukäteen. Siinä oli ainakin riittävän tieteellinen sisältö :3 Ja aiemmasta kokemuksesta voin sanoa, ettei kielellisyydessäkään pitäisi olla vikaa…

Psykan laitos muuttaa tosiaan takaisin Mordorilta helmikuussa. Ehdin siis olla itsekin siellä :–D

Otsikkoa oli vaikeaa keksiä, kunnes Kuha. lähti soimaan :3 Pitäisi varmaan vielä tehdä hiukan kandia ennen nukkumaanmenoa… No, ainakin tulee nyt juteltua raksun kanssa Skypessä ♥

Nähdään taas!

Let’s make it happen tonight

Hei vaan taas, long time no see :DD

Eipä ole vähään (köh) aikaan tullut kirjoiteltua, kun en ole paljoa ollut somessakaan aktiivinen viime vuoden kesästä tähän syksyyn. Boikotoin Facebookia ahkerasti, minkä vuoksi en vastaillut viesteihin, saati sitten lukenut niitä. Nyt olen kuitenkin opiskelujenkin suhteen tekemisen syrjässä kiinni, ja edessä on itselle toiset edarivaalit, joissa aion olla ehdolla. Fuksivuonna siitä ei olisi varmaan tullut mitään, kun en yliopistomaailmasta vielä juuri mitään tiennyt.

Nyt on kandijututkin alkaneet luistaa, toisin kuin viime syksynä, ja hyvä niin. Jos nyt vähentäisin World of Warcraftia ja Sakura Clickeriä sen verran, että saisin jotain kirjoitettuakin… Katsotaan.

Traconissa oli muuten tosi hauskaa. Kaylee-cossia kuvattiin kiitettävästi ja tunnisteltiin mukavasti, näin jopa yhdellä tyypillä Mal-paidan ♥ Kolmostohtorikin teki viimein debyytin, toivottavasti sitten pidämme ryhmäcossibileet marraskuussa :3

Raksu tulee ehkä tänne viikonlopuksi, kun joutuisin muuten menemään sen luo jo tänään. Kun huomenna ei kulje juuri ollenkaan junia minnekään, kiitos huomisen lakkoilun. Eikä siinä vielä kaikki; meinaavat lakkauttaa junaliikenteen Jkl-Seinäjoki-välillä kokonaan maaliskuussa! Aivan törkeää, en pääsisi edes kotiin enää ;_;

Syy siihen, miksen mene jo tänään raksulle on se, että tänään on kymmenennet 3MIOT, ja onhan niihin pakko mennä. Olin fuksisitseilläkin, ekat sitsit pitkään aikaan, kun en viime vuonna ollut ollenkaan :’D No, saa nähdä millainen tästä illasta tulee. Neljästä kuuten olisi luento, pitänee siis lopetella. Nähdään ♥

Tähteinvälinen Suomineito

Ei sitten mentykään Saksaan. No, voimia on kerätty ja juhannus on edessä taas. Mökille käy tie, ei mäkille, niin kuin meinasin taas typottaa :–D

Tulikin todettua ääneen synttäripäivänä, että olen oikeasti onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. On vain jaksettava hoitaa oma osuutensa. No, vaihto vei veronsa, ja oli vaikeaa rauhoittua. On alettava integroida, vaikka derivointi oli lukiossakin aina edellistä helpompaa.

Voisin vuodatella pitempäänkin, mutten tiedä. Ahmat ovat ehkä nälkäisiä, mutta laiskuus asuu miussa edelleen. Kunhan tartun toimeen asia kerrallaan, olen vielä varmasti valmis.