Itsestään

Valitsin artikkelikuvaksi tällä kertaa ”selfien” loppukeväältä 2012 (lainausmerkit siksi, että otin kuvan itsestäni digikameralla :D) Vielä tuossa vaiheessa minua ajoi rakkaudenkaipuu ja hellyydenkipeys. Vuotta aiemmin olin ollut siinä pisteessä, että ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin puskea eteenpäin ja hakea yliopistoon. Vuosi psykalla ei vielä paljoa viisastuttanut pientä yhdeksäntoistavuotiasta, vaan ihastuminen vei jalat alta ja järjen pääkopasta. Mennyt on mennyttä, ei siitä sen enempää.

Jos tämä kappale olisi ollut olemassa jo keväällä 2011 (tai keväällä 2012), elämäni olisi ollut silloin huomattavasti helpompaa. Disclaimer: kappale ei liity tämänhetkiseen tilanteeseeni.

Ajatus Tohtorista ja sinisestä puhelinkopista nosti kuitenkin tyttösen takaisin jaloilleen, vaikkakin hieman viiveellä – kesällä oli liikaa aikaa lamaantua omien ajatusten parissa. Syksyllä opinnot ja kaverit auttoivat jaksamaan päivästä toiseen vaadittavan määrän. Maisemaa oli kuitenkin vaihdettava, ennen kuin uusi herääminen saattoi keväällä tapahtua. Oma Tohtori löytyi, ja matka kohti kumppanuutta alkoi. Jälkikäteen ajateltuna tuli käyttäydyttyä joskus todella lapsellisesti, ja ihmettelen vieläkin, miten Tohtorini on jaksanut minua yli kolme vuotta…

Rakkauden ja kumppanuuden tiellä ei ole aina ollut helppoa. Varsinkin vaihto keväällä 2014 oli kuluttava kokemus (ja lopulta todella kasvattava); sen jälkeen olin täynnä ääntä ja vimmaa, kunnes käperryin itseeni ja vaivuin talviunille. Oli kuin olisin heittänyt hukkaan kaiken, mitä olin ehtinyt saavuttaa ennen vaihtoa. Sitä talvea on edelleen raskasta muistella…

Mutta kuten aina, ratkaisu löytyi kuin itsestään, itsestäni, toisten tuen avulla. En voi olla kuin kiitollinen kaikista tärkeistä ja rakkaista ihmisistä ympärilläni, lähellä ja kaukana. ♥

Mainokset

Kissapikari vai Varjokissa?

Miau.

Sain kuulla tässä hiljan että muistutan Kitty Prydea. Ja olen viimein hyväksynyt sen tosiasian, että Lajitteluhattu laittoi minut Pottermoressa (olen siellä CatGoblet3206, näin FYI) Rohkelikkoon. Well, no sheet, kun äitinikin on horoskoopiltaan Leijona. Itsehän olen Kaksonen, ja, no… Kissa on ollut lempieläimeni aika pitkään. Pidän toki myös koirista, pupuista, ketuista, pöllöistä, lehmistä, lampaista ja sensellaisista. Mutta olen aika kissa. Ja herra I on myös, oikeastaan enemmän kissa kuin minä. Olen vielä pentu.

Pienenä oletin automaattisesti olevani Rohkelikossa, kun kerran päähenkilötkin kuuluivat siihen. Mutta sitten aloin ajatella, että riittäisivätköhän aivoni kuitenkin Korpinkynteen… Todettuani, että kärsivällisyyteni ei enää riitä lukemiseen, ja että pidän liikaa kekseistä, ja kun monet kaverini tuppaavat olemaan Puuskupuheja mielestään, päätin hyväksyä sen, että olen sittenkin Puusku. No, tavallaan se antoi minulle ”tekosyyn olla laiska”. Ja tuhottoman huono defenssi se olikin. *sigh* Ajatellessani itseni Puuskuksi aloin myös ymmärtää paremmin Luihuisiksi itseään tituleeraavia kavereitani. Ja no, täällä ulkomailla viimeistään huomasin sen, miten ikäviä ihmiset osaavat olla. Rahaa on saatava jostain ja silleen, vaikka sitten nylkemällä köyhiä opiskelijoita, jotka eivät muka osaa olla kunnon vuokralaisia.

Mutta siis. En edelleenkään pidä Luihuisista, mutta olen oppinut hyväksymään, ettei se ole huono tupa. Ja tavallaan täällä vaihdossa ollessa olen huomannut, miten Rohku oikeasti olen. Charanavin mukaan olen kuitenkin myötätuntoinen tiikeri. Se kertoo minusta varmasti jotain – tai sitten ei. Ainakin olen poliittisesti aktiivinen, ja tahdon suojella ystäviäni viimeiseen asti. Tahtoisin olla John, mutta olen edelleen liian Sherlock (puhun nyt BBC:n uudesta sarjasta, jos joku ei tajunnut). ”You always feel the pain… but you don’t have to fear it!”

Sitten vähän Kittystä. Lainaan seuraavaksi Wikipediaa:

”Kittyn mutanttikykynä on kyky muuttaa molekyylirakennettaan ja näin kävellä esimerkiksi seinän lävitse. Hän pystyy myös muuttamaan jonkun muun aineettomaksi ja pääsee myös maan alle. Kitty on myös tietokonenero sekä lahjakas tanssija. Kittyllä on pienikokoinen lemmikkilohikäärme nimeltä Lockheed.”

kitty

Unelmieni täyttymyshän olisi, jos Jewel Staite näyttelisi Kittyä joskus… No, taidan tyytyä cossamaan Varjokissaa itse, sitten kun hiukseni ovat tarpeeksi pitkät. Lisää tavoitteita, jei!

Ja luin muutaman sarjakuvan pätkän eilen (lue: tänään aamuyöstä), ja tajusin, miten olenkin ottanut ns. ”kid sisterin” roolin: oletan, että minua suojellaan, kun niin on käynyt aina ennenkin. En ole yrittänytkään kasvaa itse vahvaksi. No, tähän voisi todeta, että tarvitsen haalareihini Tyrellien vaakunan. Aion kasvaa vahvaksi, vaikken osaisikaan olla sisäsyntyisesti hyökkäävä. Se, että osaisinkin mennä välillä maan alle, seinän läpi, piiloon jonnekin, voisi olla hyödyllinen kyky. Ainakin silloin, jos alkaa itkettää tai tarvitsee päästä ohi vessajonojen tai poistua nopeasti paikalta. Tai sitten voisin säikytellä ihmisiä. Hmm. Tarvitsisin vain lisää nopeutta – ja hassuintahan tässä on se, että olen jo pitkään suunnitellut jonkin säännöllisen liikuntaharrastuksen aloittamista – tanssin tai lenkkeilyn. …”Ota molemmat, saat maun ja keveyden!” XD Tarvitsen lisää kestävyyttä.

Voih, voisin kirjoittaa vielä vaikka kuinka tästä aiheesta, mutta… Pitäisi jaksaa keskittyä naamioitumiseen, aavekipuun, psykoakustiikan hyödyntämiseen videopeleissä ja siihen, miten ääni vie toisinaan näköaistimukselta huomion… Hetkinen, nuo kaikki ovat ihan älyttömän siistejä aiheita. Ja, no, sattuipa sopivasti!

Laitan vielä tähän loppuun pari uskomattoman sopivaa testitulosta, kun kerran alkuun pääsin…

imma-spy

”Gentlemen.”

umm-olaf

”Ah, curse you sudden but inevitable betrayal!” Eikun hetkinen, väärä fandom.

Hölmöstä rakkaudesta 100 km Ouluun

Hei, minun pitäisi lukea, mutta (ahdistuneisuushäiriöt ahdistavat liikaa!)… Ei kun. Tahdoin vähän kirjoittaa jotain dadaa, tajunanvirtaa siitä, miten paljon odotan kesää. Minulla olisi nyt kaksi viikkoa aikaa kirjoittaa neljän kurssin lopputyöt – kaikki englanniksi, luonnollisesti. Vasta niiden jälkeen katson, mitkä Jkln keskeneräisistä kursseista ovat vielä pelastettavissa. Ingen panik, ainakin minulla on kieliopintoja enemmän kuin tarpeeksi! Akateeminen ruotsi noin kahden vuoden tauosta huolimatta heittämällä läpi, hah! Varmaan kaikki sen ansiota, että olen kuunnellut Kentiä ja katsonut ahkerasti Solsidania (på finska heter det Onnea onkimassa)! ;D

Mutta kuten otsikosta voi ehkä huomata, kuuntelen taas pitkästä aikaa SMG:a, ja vähän muitakin kappaleita tällä kertaa kuin vain Johnlock-feelseissä sitä, joka kantaa nimeä Minne katosivat päivät. No, kuuntelin sitä aikoinani oman sydänsäryn vallitessa, mutta koska olin nuorempi ja hölmö, jäin vellomaan tunteisiini liikaa. Nyt uskon, että voin ainakin jossain määrin olla tunteideni herra(tar).

Heh, piti kirjoittaa ensi kesästä, ja palasin taas menneeseen. ”Rakkaus on, mitä on.” Niin kuin elämäkin. Olen iloinen siitä, että olen päässyt lyhyesti sanottuna jo hieman tasapainoon epikurolaisuuteni kanssa ja poiminut aika paljon stoalaista asennetta. Sanon usein itselleni, että ”kaikki kääntyy, niin kuin kuuluukin kääntyä”. No, vielä on paljon opittavaa. Onneksi olen vielä nuori…

No, nyt siihen ensi kesään. Otsikko sanookin ehkä kaiken oleellisen? En osaa aina kuvailla sitä tunnetta, joka minulla on herra I:n kanssa… No, nyt voin luvalla puhua hänestä Tohtorina, sillä hän sai siitä DW-testistä 11. Tohtorin, ja minä sain… Amyn. No, Ulla sai Roryn, mutta… Saat luvan odottaa sen pari tuhatta vuotta!

Ensi kesänä tulee olemaan kiireistä, sillä kesäkuu on pyhitettävä lomailulle. Pääsen ehkä Kieliin. Joudutaan menemään Bremenistä junalla, mutta… Katsotaan. Ja juhannuksen tahdon viettää herra I:n kanssa, koska… No, kuuntelin Sir Elwoodin Hiljaisten Värien Suomineidon yhtenä yönä, ja totesin, että tahdon viettää edes yhden juhannuksen hölmösti rakastuneena. Mutta tahdon myös peli-illan, jossa olisi laatuja – enkä nyt valitettavasti puhu laatujuustoista. No, tätä lukevat luultavasti ymmärtävät, jos niin on tarkoitettu.

Ihmemaa-Oz Revisited

You Are Dorothy

You are a little lost right now, but you are slowly finding your way home.
You are a kind and loyal person. You are the truest friend anyone could ever have.

You have an active imagination, and you are intrigued by far away places. You make friends easily.
But at the end of the day, there is no place like home. You value your family and roots.

Siis mitä ihmettä? Sain aikoinaan Tin Manin! Mutta tässhän on hassuinta se, miten hyvin tuo kuvaus sopii minuun juuri nyt…! :’D …Minulla on ikävä kotiin, ja Suomeen ylipäätään. Kaikki kaverit, perhe, herra I… Tahdon kirjoittaa vähän pitemmän merkinnän aiheesta, jos vain jossain vaiheessa olisi tarpeeksi aikaa… Mutta voisin tapojeni orjana vielä tähän loppuun linkata jonkin edes etäisesti ajankohtaisen kappaleen. En tiedä, onko se edes ihmekään, kun se on (taas) tämä:

’Cos I am

Aloitin vaihto-opiskeluni ilman sen kummempia tai tarkempia suunnitelmia. Ensimmäiset viikot menivät totutellessa Isoon-Britanniaan ja Sheffieldiin, totta kai.Vasta helmikuun lopulla aloin viimein ymmärtää, miten paljon paneutumista opiskelu täällä vaatii. Neljä kurssia (eli moduulia), ja oma(t syksyn rästit ja) kanditutkielman kirjoittaminen siihen päälle… Nope, all aboard the Nope Train!

Tai jotain sen suuntaista. No, nyt toiseksi viimeisen kuukauden alussa, ennen kaksiviikkoista pääsiäis… ”lomaa” (siis aivan naurettavaa pitää kaksi viikkoa vapaata ennen kaikkia deadlineja. No, wait…!) olen viimein löytänyt itsestäni aitoa, omasta itsestäni lähtevää tahtoa ja halua oppia ja tutkia asioita. Oikeastaan olin hieman (lue: aika hemmetisti) ylirasittunut, taas kerran, ennen kuin herra I sitten saapui katsomaan minua viikoksi. ♥ Hän ei pelkästään tullut lomailemaan (ja raahaamaan mukanaan takaisin Suomeen kaikkea DW-, Firefly- ynnä muuta (nörtti)tavaraa mitä olin onnistunut tammi-maaliskuussa hankkimaan :–D), vaan toi mukanaan kirjan, josta minun olisi pitänyt lukea muutama kappale ennen vaihtoa… No, luin vielä viimeisenä yönäkin, mutta luulen ymmärtäneeni sen viikon aikana jotain tärkeää.

Mitään ei voi saada luopumatta jostakin, eikös se niin mene? Luulen ehkäpä viimein ymmärtäneeni, mitä se omalla kohdallani tarkoittaa; sitä, että minun on tehtävä valintoja, eikä kaikkea vaan yksinkertaisesti voi saada. Hemmottelin itseäni materialla vaihdon alussa, mutta olen vihdoin ja viimein löytänyt keinoja siihen, miten pystyn nauttimaan yksinkertaisistakin asioista ja hetkistä. Täällä linnut ovat laulaneet jo helmikuun lopulla, ja kirsikka- ymv. puut ovat kukkineet melkein kuin idässä päin! :3 Olen oppinut ostamaan enemmän hedelmiä, vihanneksia ja tuoretta ruokaa, jota voi itse laittaa – vaikka silloin tällöin olen sortunut mikropurilaisiin. Todettuani niiden huonon laadun aloin keittää perunoita mukisematta :–DD Ja banaanit on oikeasti hyviä. Ja vesi! ”Kunnon” suodatinkahvia on silloin tällöin ikävä, mutta tee on minulle sopivampi juoma kyllä muutenkin :3

Aloin tehdä tietoisia valintoja ruuan suhteen melko kauan ennen kuin opin viimein, miten aamuisin kannattaa herätä. Metelöivät kämppikset ovat kovasti häirinneet muutenkin herkkää unirytmiäni huolimatta kaikista pyrkimyksistäni olla jämäkkä… No, muutama kuukausi Nintendo 64:ää, Pleikka 2:ta (ja pokeria) pelaavien, alkoholista ja musiikista nauttivien, melko huolettomien (lue: sotkuisten) kämppisten kanssa menee siinä muun vaivan ohella :’D No, ainakin olen oppinut viimein pitämään puoleni, ja aion tehdä niin palatessani solukämppääni Suomessa. Tosin saatan saada Neiti A.V:n alivuokralaisekseni osaksi kesää, mikä on sinällään budjetilleni tervetullut ratkaisu! :3

Valitsin englanninkieliselle vaihtoblogilleni otsikoksi ”Following the heartlines”. Kaikkiaan opin seuraamaan sydämeni ääntä täällä Englannissa vasta herra I:n vierailun jälkeen – asiaa auttoi myös, että eräs uusista kavereistani, kiinalainen Jane, luki kädestäni, että sydämenviivani on vahva. Pikkuhiljaa alan kaiketi ymmärtää, mitä se tarkoittaa. ♥