Mother will… stay mum

Aamulla herätessä olo oli kuin Hohenheimilla yllä olevassa kuvassa. Eri syistä, obviously, mutta itketti silti. Kaiken järjen mukaan perheen pitäisi olla se, jolta saa tukea haasteiden edessä…

Olen saanut kuulla äidiltä kerta toisensa jälkeen, ettei minun pitäisi lähteä ehdolle kuntavaaleihin. Nyt kun ”vahinko” on päässyt tapahtumaan ja ehdokasasettelu on ohi, en voi enää perääntyä, vaikka haluaisinkin. Tiedän, että hän tarkoittaa pelkkää hyvää, ja haluaa, että saisin graduni ajoissa valmiiksi. Politiikka haukkaa ajastani ison palan, muttei läheskään niin ison, kuin monilla muilla joita tunnen.

Haluan vain tehdä osuuteni. Asiat eivät muutu, jos vain katsoo sivusta.

Jos nyt rustaan muutaman blogimerkinnän enemmän, julkaisen FB:ssä pari-kolme kertaa, kirjoitan maksimissaan kahdesti lehteen ja seison yhteensä muutaman tunnin torilla ja teltalla, niin tuskin se on gradulleni turmioksi. Voisin käyttää sen ajan ns. paljon huonomminkin…

Kamalinta tässä on eilisestä iltapäivästä jatkunut hiljaisuus. Täytyy yrittää sopia jotenkin, vaikka hankalalta tuntuu.

Some say that knowledge is something that you never have

Ristus notta aharistaa. Tai, no, oikeastihan se taitaa olla että ”mikä ristus on ku ei aharista.”

Enivei. Tuntuu varsin jokapäiväiseltä tämä Sat in Your Lapin meininki, että tahtoisin vain jo valmistua, mutta samalla gradun eteen en jaksaisi tehdä yhtikäs mitään. Muutin siis blogini ulkoasua ja otsikoita vastaamaan ko. kappaletta. Pitäisi vain istua alas, päättäväisesti, ja pysyä penkissä niin kauan, että

a. gradun projektityötunneiksi tarkoitetut SPSS-koodaukset tulisivat valmiiksi

b. löytyisi tarpeeksi tutkimuskirjallisuutta johdantoa varten, ts. johdanto tulisi valmiiksi

c. gradua olisi tehtynä sen verran säädyllinen määrä, ettei tarvitsisi hävetä jokaisessa seminaarissa saamattomuuttaan

d. kuntavaalihommelit olisivat edes suurin piirtein selvillä (SOS!).

Täytyy vielä väsätä pari tapauskuvausta. Huomenna olisi sitten luennon, somekampanjan pohdinnan ja pisteytysten jälkeen luvassa poikkarit –  ekaa kertaa sitten vanhan Bran poikkareiden… Toisaalta en ole menossa ensi viikolla sitseille niin pitäähän sitä nyt vähän käydä Escissä pyörähtämässä – vaikka haalareista repsottaa tässä vaiheessa koulutusta yksi jos toinenkin merkki. Kyllä lähtee! :’D

En enää

En enää ole mielessäsi

Saati sitten unissasi

Et enää ilahdu, kun kohdataan

En enää kosketuksellani sinua lämmitä

Silti olet mielessäni jatkuvasti

Unissanikin joskus

Kun sut nään, hymyilen

Kunnes muistan, etten sun oo

En enää sua koskettaa saa

En enää

Kun erämaan tuuli nuolee jokesi uomaa ja mahtavat lauseet kuivuu kitalakeen kii

Sanat eivät tunnu merkitsevän minulle enää mitään. Vaikka kuinka minulle sanottaisiin, että kyllä minä pärjään ja olen todella rakas, vaivun vain silti epätoivoon ja olen vähällä luovuttaa. Haluan pois täältä – tämä paikka tekee minut hulluksi, koti vielä enemmän. Pidättelen lähes jatkuvasti itkua, jonka syytä en tiedä. Käsitän kyllä järjellä, miten hyvin asiani ovat: minulla on katto pään päällä, minulla on ystäviä ja rakas, koulukin menee mainiosti. Silti haluan vain itkeä. Miksi? Sen minä haluaisin nyt mitä kipeimmin tietää.
Mikä minua vaivaa? Tämä ei saa jatkua näin. Järki sanoo, että periksi ei anneta, sanon näin kaikille muille, kirjoitan sen ylös, mutta silti jokin sisälläni haluaa saada minut itkemään, käpertymään kerälle nurkkaan, pois muiden silmistä. Ajattelin jos voisin mitenkään hukuttaa itseni kyyneliini… Silti jokin saa minut kirjoittamaan tähän, että haluan jonkun löytävän minut, ennen kuin oikeasti hukun. Jonkun (oikeastaan erään tietyn), joka pitää sylissä ja lohduttaa minua sanoen – ei. Eiväthän sanat merkitse minulle mitään nyt. Entäs sitten teot? Hetkellisesti, kyllä. Keskiviikkoyönä minun oli hyvä olla, kunnes piti nousta uuteen aamuun.
Minua pelottaa. Eilen nauroin lähes hysteerisesti jollekin toisarvoiselle (mauttomille videoille, jotka pyörivät toisella puolella taloa) ja melkein itkin samalla. Tuijotin eteenpäin käännettyäni kasvoni pois äidin näkyvistä, nauroin vain ja lähes itkin. Hetken ajattelin, että nytköhän minä sitten viimein sekoan. Se oli kamala tunne.
En halua mennä koulupsykologille, tämä on sen verran pientä, että luulisi minun selviävän omin voimin, tai ainakin teidän avullanne. Haluan kuulla lohduttavia sanoja, vaikka tuntuu etten osaa ottaa niitä vastaan. 

~Teru-chan teh sekoamassa?


You Are Astronomy


This world is not enough for you… literally. You can’t help but wonder about what else is out there.
You’re the type of person who believes that anything is possible, and you’d like to prove it.
You are also quite philosophical. You spend a lot of time wondering about our place in the world, how the universe was started, and what the future holds.
You may not ever get all the answers you seek, and that’s fine with you. Questioning is part of the journey.

The weight of the world

Käytit testin tekemiseen 9 minuuttia 38 sekuntia.

68% (13/19) – Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.
10% (2/20) – Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus,
empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus,
epäinhimillisyys.
52% (12/23) – Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.
21% (5/24) – Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.

http://www.xestia.net/testit/persoonallisuus.php

Näin. Olen neuroottisempi kuin luulin… Tosin eihän näistä testeistä voi vetää oikeasti mitään johtopäätöksiä. Mutta kuitenkin. Luin jostain ettei ihmisellä ole pakko olla hyvä itsetunto, sen avulla vain selviytyy pettymyksistä ym. helpommin. Minullahan ei ole oikeastaan mitenkään huippuhyvä itsetunto, mutta ehkä jonkinlainen kuitenkin.

Tämä vuosi on aivan erilainen verrattuna viime vuoteen. Ihmissuhdeasetelmat ovat… vaikeampia kuin ennen. Minulla on välillä paha olla koulussa ihan vain sen takia, miten viileät välit minulla on joihinkin kavereihini. En tiedä, johtuuko se pelkästään seurustelustani, mutta jotenkin minua kohdellaan eri lailla. Tai ainakin tuntuu siltä… Olen lähes menettänyt yhteyden osaan kavereistani, tai ainakin siitä yhteydestä on tullut huomattavasti pinnallisempi… En aina tiedä, missä mennään, tuntuu vähän samalta kuin yläasteella (yksi silloinen kaverini lakkasi puhumasta minulle ja kun kysyin, miksei se kerro minulle kuulumisiaan, se sanoi etteivät ne kuulu minulle)… Senkin takia olen vähän pihalla, kun en ole enää niin paljoa koneella (vanhempieni mielestä se on ollut vain hyvä juttu). X’3 En ole enää hirveän perillä kaukana asuvien kaverienikaan tilanteista…

Vietän viikonloppua kotona, näin vaihteeksi. Välillä tuntuu, että olen vieraantunut perheestänikin, kissa on kasvanut isoksi enkä ole huomannut mitään, meille on vaihdettu uusi pöytäliina… Olen ollut kuulemma liikaa poissa kotoa, ja ehkä minä olenkin. Itsehän olen soppani keittänyt, rakkaus on sumentanut pääni tai jotain…

Mutta tästedes yritän olla sosiaalisempi ja kiinnostunut muistakin kuin Atesta (ei siis siinä mielessä XD). Haluan, että minut huomataan eikä ignoorata tyystin… Tekisi mieli välillä huutaa ”Hei, minäkin olen yhä olemassa, minullekin voi puhua!” ._.

Vihastumisesta… Eilen kiukustuin jostain syystä, en tiedä mistä, ja vanhempani olivat lievästi sanottuna ihmeissään, ihan kuin en saisi suuttua… Tänään minulla ja äidillä oli känää, ja kun menin mielenosoituksellisesti paiskomaan ovea, äiti suuttui… Kyllä me sovimme, aika nopeastikin. Minusta tuntui silti, etten olisi saanut suuttua… Äidistäkin tuntuu välillä siltä. Me olemme varmaan kaikkein äkäisimmät henkilöt meillä, ja on silti on muka aina niin ihmeellistä jos jompikumpi meistä suuttuu :’D

Tämä vuosi (puhun edelleen kouluvuodesta) on jotenkin paljon vaikeampi, ja myös surullisempi, ainakin minun näkökulmastani. Viime vuosi oli enemmän täynnä iloa ja naurua, tänä vuonna on ollut kylmää… Tosin tänä vuonna olen saanut myös paljon rakkautta, josta viime vuonna saatoin vain haaveilla. <3

Silti tämä henkinen välimatka ystäviini tekee minut hyvin surulliseksi…


You Should Dress Up As a Bear


You are a cuddly, warm person who is eager to give out hugs to anyone who wants them.
You are a very touchy person. In fact, you tend to overwhelm people with your affection sometimes.
While you are very sweet and caring, people should never underestimate you. If you’re toyed with or taken advantage of, watch out!
You have an immense amount of power and strength. And given your fierce temper, you wouldn’t hesitate to crush someone if he or she deserved it.

The saddest thing that I’d ever seen were smokers outside the hospital doors

Editors on hieno yhtye. <3 Varsinkin Smokers Outside the Hospital Doors on upea biisi (vaikka se jääkin välillä soimaan päähän) ^^ 

Ajatukseni ovat pyörineet viime aikoina liian usein oman oloni ympärillä. ”Miltä minusta nyt tuntuu?” ”Miksi olen niin masentunut, vaikkei minulla ole aihettakaan?” Nytkin olen ihmetellyt, miksi olen nyt niin tasainen. Olen ollut iloinen siitä, että kaikki on aivan tavallista, että menen koulun jälkeen kotiin, että ruuaksi on jauhelihakastiketta ja perunoita, että kissa on kasvanut niin isoksi. (Ai niin, en olekaan varmaan maininnut tänne meidän uudesta kissasta. :’D Tosin kaikki lukijani (jos niitä on enemmän kuin yksi), tietävät, että meillä on Sisu-kisu. <3)

Olen iloinnut elämän tavallisuudesta, sen ikuisesta epätäydellisyydestä. Tajusin tänään uskontotunnilla, että minulle täydellistä on juuri se, että kaikki on epätäydellistä. Täydellisyys on lopulta tylsää. En kyllä kannata kaaosteoriaakaan, uskon, että ihminen automaattisesti jäsentelee maailmaa päässään, oli se sitten miten kaoottinen tahansa…

Tutorkuvanotto. Kohta. Menen.

~Teru-chan teh juustotuulihattu

Huono päivä?

Hellou. 

Tänään heräsin vähän liian myöhään, kello oli jotain kahdentoista paikkeilla… Minun oli tarkoitus saada läksyt tehdyksi tänään, mutten onnistunut tekemään kuin pari matikantehtävää. Huoh. Sain sen verran mukavan(lue: ei ollenkaan kivan) tekstiviestin, että minua alkoi ahdistaa. En nyt halua kirjoittaa siitä enempää tänne, monestakin syystä. Mutta olen nyt jälleen kerran varpaillani, suoraan sanottuna sekä masentaa että ahdistaa. Nyt haluaisin puhua asianosaiselle henkilölle, mutten usko, että hänellä on puhelin päällä. Tahtoisin puhua hänelle… Coldplayn Talk soikin juuri sopivasti nyt.

Mennyt viikko on soljunut läpi jokseenkin mukavasti, mutten ollut ihan tyytyväinen itseeni ruotsin sanakokeen jälkeen X’D Ehkä minun pitäisi lakata olemasta niin perfektionistinen koulunumeroiden suhteen?

Vielä on tätä päivää hieman jäljellä, joten:


You Are Having a Blue Day
 


Today is the kind of day that challenges you to the core. You’re going to have to stay cool.
You have the intelligence, skills, and drive to rise to the occasion. Your mind is sharp.
 

While things may be a bit chaotic, you are still taking the time to reflect and be calm.
Today you are extra attractive and interesting to people. You are giving off a detached vibe, which is very intriguing.

What Color Day Are You Having? 

Ai niin… Tästä kappaleesta pidän todella paljon… 

Alice Nine - Jewels [English] lyrics

The spring days that you had brought to meTheir scent still lingers in that same wayLeaving behind the words that couldn't be said

Gently cuddling close together in the quietness, we were looking at the jewel that belonged to only the two of usWhy is my heart hurting? Am I just wishing for something that I've lost? 

Without knowing how to love, I only hurt youHow much meaning have I been able to build up? 

By your side, by your side, will you sing a song for me? On the musical score in the night skyEven the light, even with these notes, I think they'll reach youThe memories are played out 

The words that couldn't be said at that time, I guess they go somewhere, and returnSomewhere, if you're smiling for me - now, I'm able to think that it's good enough

The words left behind on this faraway earthTake me by the hand and lead me, breathless, to tomorrow

I close my eyes, and grasped the spade earring that you had given meLike this, I fall into darknessEven the light, even with these notes, I think they'll reach youThe memories are played, forever

By your side, by your side, will you sing a song for me? On the musical score in the night skyEven the light, even with these notes, I think they'll reach youThe memories are played out

Song lyrics | Jewels [English] lyrics

~Teru-chan teh melancholic angel