Hölmöstä rakkaudesta 100 km Ouluun

Hei, minun pitäisi lukea, mutta (ahdistuneisuushäiriöt ahdistavat liikaa!)… Ei kun. Tahdoin vähän kirjoittaa jotain dadaa, tajunanvirtaa siitä, miten paljon odotan kesää. Minulla olisi nyt kaksi viikkoa aikaa kirjoittaa neljän kurssin lopputyöt – kaikki englanniksi, luonnollisesti. Vasta niiden jälkeen katson, mitkä Jkln keskeneräisistä kursseista ovat vielä pelastettavissa. Ingen panik, ainakin minulla on kieliopintoja enemmän kuin tarpeeksi! Akateeminen ruotsi noin kahden vuoden tauosta huolimatta heittämällä läpi, hah! Varmaan kaikki sen ansiota, että olen kuunnellut Kentiä ja katsonut ahkerasti Solsidania (på finska heter det Onnea onkimassa)! ;D

Mutta kuten otsikosta voi ehkä huomata, kuuntelen taas pitkästä aikaa SMG:a, ja vähän muitakin kappaleita tällä kertaa kuin vain Johnlock-feelseissä sitä, joka kantaa nimeä Minne katosivat päivät. No, kuuntelin sitä aikoinani oman sydänsäryn vallitessa, mutta koska olin nuorempi ja hölmö, jäin vellomaan tunteisiini liikaa. Nyt uskon, että voin ainakin jossain määrin olla tunteideni herra(tar).

Heh, piti kirjoittaa ensi kesästä, ja palasin taas menneeseen. ”Rakkaus on, mitä on.” Niin kuin elämäkin. Olen iloinen siitä, että olen päässyt lyhyesti sanottuna jo hieman tasapainoon epikurolaisuuteni kanssa ja poiminut aika paljon stoalaista asennetta. Sanon usein itselleni, että ”kaikki kääntyy, niin kuin kuuluukin kääntyä”. No, vielä on paljon opittavaa. Onneksi olen vielä nuori…

No, nyt siihen ensi kesään. Otsikko sanookin ehkä kaiken oleellisen? En osaa aina kuvailla sitä tunnetta, joka minulla on herra I:n kanssa… No, nyt voin luvalla puhua hänestä Tohtorina, sillä hän sai siitä DW-testistä 11. Tohtorin, ja minä sain… Amyn. No, Ulla sai Roryn, mutta… Saat luvan odottaa sen pari tuhatta vuotta!

Ensi kesänä tulee olemaan kiireistä, sillä kesäkuu on pyhitettävä lomailulle. Pääsen ehkä Kieliin. Joudutaan menemään Bremenistä junalla, mutta… Katsotaan. Ja juhannuksen tahdon viettää herra I:n kanssa, koska… No, kuuntelin Sir Elwoodin Hiljaisten Värien Suomineidon yhtenä yönä, ja totesin, että tahdon viettää edes yhden juhannuksen hölmösti rakastuneena. Mutta tahdon myös peli-illan, jossa olisi laatuja – enkä nyt valitettavasti puhu laatujuustoista. No, tätä lukevat luultavasti ymmärtävät, jos niin on tarkoitettu.

Because they are going to be sad later – DW-haaste

Mitä Doctor Who merkitsee minulle?
Osallistuin 50-vuotisjuhlan takia haasteeseen, jossa pitää kertoa Doctor Who’n merkityksestä itselle. Ekana lyhennetty versio, ja sitten varsinainen.

***

Lyhennetty versio:

Elettiin kevättä 2012, ja olin vaipumassa murheen alhoon iloisesta ensimmäisestä opiskeluvuodesta huolimatta. Miksi? …No, miehen takia, tietenkin. Lumoavan, älykkään, seurallisen miehen takia, joka oli varastanut minulta suudelman, ja lähes sydämenkin. Tuntui, etten pääsisi tästä yli. En ilman apua. Halusin paeta.

***

Elettiin kevättä 2012, ja olin vaipumassa murheen alhoon iloisesta ensimmäisestä opiskeluvuodesta huolimatta. Miksi? …No, miehen takia, tietenkin. Lumoavan, älykkään, seurallisen miehen takia, joka oli varastanut minulta suudelman, ja lähes sydämenkin. Tuntui, etten pääsisi tästä yli. En ilman apua. Halusin paeta.

Minulla oli ollut jo pitkään suunnitelmana katsoa Doctor Who’ta, mutten ollut koskaan saanut järjestettyä aikaa sille. Kun Yle sitten ilmoitti näyttävänsä sarjan yhdeksännestä Tohtorista alkaen, olin innoissani. ”Jes, pääsen vihdoin katsomaan sitä!”

Kun sitten katsoin ensimmäistä jaksoani koskaan, Rosea, ehkä pysäyttävin hetki oli se, kun Tohtori sanoi ”Juokse”. Tajusin, että minun on mentävä itsekin eteenpäin, ennen kuin hajoan pettymykseeni. Tohtori sai minut jälleen uskomaan elämään ja ihmisiin niin kuin ennen. Yhdeksännen Tohtorin suosikkikohtaukseni on ehdottomasti ”Just this once, everybody lives!”

Kun keskustelin tämän edellä mainitun miehen kanssa The Girl in the Fireplace-jaksosta, totesin, etten voisi ikinä olla kuin Madame de Pompadour. Mies puolestaan piti Pompadouria hienona, vahvana naisena. Minua ei ilmeisesti niinkään. Minkä mahdan sille, että suhtaudun rakkauteen vanhanaikaisesti, enkä voisi olla kenenkään toinen nainen tai ”a friend with benefits”? Aioin olla tuo jälkimmäinen ko. miehen kanssa, mutta en pystynyt siihen. Tunsin liikaa.

Tohtorin suhtautuminen tunteisiin, erityisesti jaksossa The Age of Steel. Tunteet tekevät meistä ihmisiä, olen siitä varma. Siksi en pystynyt olemaan pelkkä seksikaveri. Päätimme pysyä ystävinä, koska olin kuulemma hyvää seuraa, muttemme ole pitäneet paljoa yhteyttä, ja hyvä niin.

Masennuin sitten kesällä, enkä pelkästään Doomsdayn takia, vaan siksi, etten löytänyt taaskaan rakkautta. No, minulla oli sentään Tohtorin viisaudet, jotka saivat minut jatkamaan. Syksy meni melkoisessa sumussa, mutta opinnot sentään etenivät.

Keväällä liityin Doctor Who Finlandiin ja aloitin miiteissä käynnin. Jälkikäteen voi vain sanoa, että kannatti! Kun seitsemännen kauden toinen puolisko alkoi, alkoi myös seikkailu oman Tohtorini kanssa. Matka jatkuu vielä, eikä loppua näy. Ja hyvin ollaan pärjätty ilman TARDISta!

Doctor Who on siis auttanut minut sydänsurujen ja masennuksen verkosta pois. Lisäksi olen saanut paljon ystäviä, rakkauttakin. Olen ylpeä siitä, että olen osa tätä fandomia!

”Because every time you see them happy, you remember how sad they’re going to be… and it breaks your heart. Because what’s the point in them being happy now if they’re going to be sad later? The answer is, of course, because they are going to be sad later.”
-Yhdestoista Tohtori, jaksosta The Doctor, the Widow and the Wardrobe

~Kayleef

Aggressively, we all defend the role we play

Vaihdoin blogin nimen takaisin Dream Carnivaliksi. Otsake ja tausta menivät myös vaihtoon. Kutsun sitä kevätsiivoukseksi (joka ei olisi pahasta muutenkaan…).

Regrettably time’s come to send you on your way

Vaikka tämä on minun blogini, en aio enää kirjoittaa satunnaisia otsikon mittaisia angstimerkintöjä, ainakaan yhtä paljoa kuin viimeiset viisi kuukautta. Joillekin asioille on nyt sanottava hyvästi, joillekin vain näkemiin. Luopuminen tuntuu vaikealta, mutta se on pakko kestää.

We’ve seen it all; bonfires of trust, flash floods of pain

Jos olisin piittaamaton (tai ainakin enemmän kuin olen jo nyt), sanoisin kaikelle hyvästi. En kuitenkaan aio tai, pikemminkin, halua tehdä niin. Ystävyyden merkityksen huomaa joskus myöhään. Toivon, että vielä ei ole liian myöhäistä, vaikka menneeseen ei yksinkertaisesti voi enää palata. Kaikkea ei kuulu säilyttää, mutta haluaisin säilyttää teidät. Edes jotenkin.

It doesn’t really matter don’t you worry it’ll all work out
No it doesn’t even matter don’t you worry what it’s all about

Kirjoitan liian vähän. Tämä teksti ei kuulosta minulta, vaan satunnaiselta snobihkolta abiturientilta, jolla on jäänyt esseevaihde päälle. Hetkinen… Ei, kirjoitan liian vähän, siitä se vain johtuu. XD Olen myös oppinut turhan lakoniseksi (erään nimeltämainitsemattoman henkilön vaikutuksesta, selvästi) – ilmaisen itseäni paremmin puhumalla kuin kirjoittamalla. Minusta on helpompi keskustella kasvotusten, kun voi nähdä toisen eleet ja reaktiot reaaliajassa. En toisaalta osaa aina tulkita muita, mutta enköhän minä opi.

We hope you enjoyed your stay
It’s good to have you with us, even if it’s just for the day

Rehellisesti sanottuna olen ollut ”kuollut” viimeisen vuoden – niin nettielämässä kuin henkisestikin. Sisäinen kipinäni on pysynyt elossa, mutta se on ollut himmeä jo pitkään. Himmeimmillään se oli tosin heinä-elokuussa, ei marraskuun lopulla. Tai, no, oli se silloinkin, mutta eri tavalla: elämänjanoa on ollut sitten elokuun aina, mutta… Ehkä on totta, että vain särkynyt voi tulla ehjäksi. Haluan selvitä, niin itseni kuin muidenkin vuoksi. ”Toisen kanssa voi olla vain, jos osaa seistä omilla jaloillaan…” Se pätee ilmeisesti kaikissa ihmissuhteissa.

We hope you enjoyed your stay
Outside the sun is shining, seems like heaven ain’t far away

Tämä kappale on soinut päässäni melkein koko päivän. Tuntuu, että lyriikoiden lisääminen teki koko merkinnästä selkeämmän. Tai sitten ei. X’D

It’s good to have you with us
Even if it’s just for the day

Yritän parhaani, niin kuluneelta kuin se kuulostaakin. This isn’t the end. ♥

As completing the circle we’ll say goodbye

Viimeinen FMA-pokkari. Viimeiset yo-kirjoitukset. Viimeiset kouluviikot.

Se oli muuten eeppisin lopputappelu ikinä! Muistin taas, miksi fanitinkaan Ediä : D ♥ Harmi, että Roy jäi niin vähälle huomiolle koko pokkarissa… Al olikin varsin komea tapaus (Edistä ei puhuta XD) ♥ Enkä olisi uskonut sanovani tätä, mutta loppu ei harmittanut minua yhtään. Osin siksi, että tiesin mitä sieltä on tulossa, osin ehkä siksi, että olen kypsynyt (ja rakastunut itse oikeasti). Tuli kuitenkin sisäinen *fangirl squeal* siinä lopussa (lähinnä Edin takia, vähän sama juttu kävi kun katsoin leffan taas pitkästä aikaa XD), ja toteutus oli yllättävän söpö. Ja lisätarinan jälkeinenkin loppu oli niin kiva (HohoTrisha 4ever ♥)~ En ole koskaan aiemmin itkenyt mangaa lukiessa: lopun valokuvien lomassa oleva teksti kirpaisi osuessaan oikeaan. Ehkä minäkin saan tästä kaikesta toivuttuani teräksenvahvan sisällön…

Yli neljä vuotta sitten aloin fanittaa FMA:ta. Tuohon aikaan mahtuu käytännössä koko lukio, ennen sitä tai sen aikana alkaneet ystävyyssuhteet sekä ensirakkauteni. Paljon naurua, kyyneleitä, yhteisiä hetkiä koulussa, yöllisiä keskusteluja. Ja pian se kaikki on ohi, ainakin sen jokapäiväisyys. Pian etsin uuden kodin, koulun ja kaverit, joiden kanssa opiskelen ja mietin maailman menoa reaaliajassa. Uutta suhdetta en uskalla edes kuvitella vielä, mutta luultavasti senkin aika tulee joskus.

Minua pelottaa. Samalla palan halusta päästä opiskelemaan psykaa ja kokemaan kaikkea uutta. Minulle tulee teitä hirveä ikävä, mutta… ”Mitään ei voi saada luopumatta jostakin.” Ei ole epäselvää, miksi FMA on suosikkisarjani. Ympyrät sulkeutuvat, ja 27 tulee 26:n jälkeen, kalenterissakin. Ympyröistä puheen ollen, sinä päivänä kun olin ostanut ekan FMA-pokkarin, autoradiossa soi Justin Timberlaken What Goes Around, Comes Around. En nyt laita sitä tähän loppuun, mutta ympyrän sulkeutumisesta oli selviä merkkejä jo silloin! XD Olen liian nostalgiaan pyrkivä ja menneessä elävä, kun tykkään sulkea mielessäni ympyröitä.

Vaikket tulisikaan koskaan takaisin, meillä oli hauskaa yhdessä. Radiohitti? Aivan sama.

It must have been love, but it’s over now

Flames to dust, lovers to friends
Why do all good things come to an end?

Se on loppu nyt. Ja ei, en tarkoita mäntysuopaa. Onhan se ollut loppu jo yli kuukauden, mutta… On ollut vaikea hyväksyä sitä. Ja kyllä, olen ollut hölmö kun olen murjottanut asian suhteen. Siitä ovat vain kärsineet kaikki.

No regrets, they don’t work
No regrets, they only hurt

Minä en kadu mitään. En edes sitä, mitä tapahtui kuukausi sitten huoneessasi. Toivoisin, ettet sinäkään. ”Elämä koostuu hetkistä. Olemalla järkevä elämä menee ohi hetki kerrallaan.” (Dorian Grey… X’D Henry oli ilkeä mies, mutta tuossa se oli osittain oikeassa – aina ei kannata olla järkevä.) Ihmiset tekevät virheitä. Mutta minusta se ei ollut virhe, ei ainakaan sillä hetkellä. Ja sinähän sanoit, että on tehtävä sitä, mikä tuntuu oikealta. Vaikutit ainakin siltä, että se tuntui sinusta oikealta, älä siis kadu sitä.

You show me how to see
That nothing is whole and nothing is broken

Sinä opetit minulle paljon. Annoit minulle tusinoittain rakkaita hetkiä, jotka ovat muuttuneet muistoiksi. En anna niitä koskaan pois, ne säilyvät sydämessäni. Toivottavasti sinäkin muistat minusta vielä jotain. Me emme olleet virhe, jokin vain meni pieleen. Ehkä syy ei ollut edes meissä, ehkä se oli vain sellainen ikävä asia kuin elämä itse. Olen kovasti pohtinut viime aikoina syytä nousta aamuisin ylös – oletettavasti se et voi olla enää sinä. Minun on myös keksittävä uusi lempipaikka – oletettavasti se ei voi olla enää vierelläsi. Mutta älä huoli: minä selviän kyllä. Opetithan minulle senkin, että joistain asioista on selvittävä itse.

It must have been good
But I lost it somehow

Ja vaikka olisin halunnut jatkaa, on hyväksyttävä tosiasiat. Ehkä ensi elämässä… Teen uuden vuoden lupauksen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen: pääsen tästä yli ja pidän sinua vastedes ystävänä. Olet minulle aina tärkeä, joten toivoisin, että voisimme pysyä ystävinä, jotka olimme jo toissavuoden alkupuolella. Ja jos herää kysymys, että haluanko sinut vielä takaisin, niin vastaus on: mietipä sitä, en aio nimittäin kertoa.

En enää

En enää ole mielessäsi

Saati sitten unissasi

Et enää ilahdu, kun kohdataan

En enää kosketuksellani sinua lämmitä

Silti olet mielessäni jatkuvasti

Unissanikin joskus

Kun sut nään, hymyilen

Kunnes muistan, etten sun oo

En enää sua koskettaa saa

En enää