It must have been love, but it’s over now

Flames to dust, lovers to friends
Why do all good things come to an end?

Se on loppu nyt. Ja ei, en tarkoita mäntysuopaa. Onhan se ollut loppu jo yli kuukauden, mutta… On ollut vaikea hyväksyä sitä. Ja kyllä, olen ollut hölmö kun olen murjottanut asian suhteen. Siitä ovat vain kärsineet kaikki.

No regrets, they don’t work
No regrets, they only hurt

Minä en kadu mitään. En edes sitä, mitä tapahtui kuukausi sitten huoneessasi. Toivoisin, ettet sinäkään. ”Elämä koostuu hetkistä. Olemalla järkevä elämä menee ohi hetki kerrallaan.” (Dorian Grey… X’D Henry oli ilkeä mies, mutta tuossa se oli osittain oikeassa – aina ei kannata olla järkevä.) Ihmiset tekevät virheitä. Mutta minusta se ei ollut virhe, ei ainakaan sillä hetkellä. Ja sinähän sanoit, että on tehtävä sitä, mikä tuntuu oikealta. Vaikutit ainakin siltä, että se tuntui sinusta oikealta, älä siis kadu sitä.

You show me how to see
That nothing is whole and nothing is broken

Sinä opetit minulle paljon. Annoit minulle tusinoittain rakkaita hetkiä, jotka ovat muuttuneet muistoiksi. En anna niitä koskaan pois, ne säilyvät sydämessäni. Toivottavasti sinäkin muistat minusta vielä jotain. Me emme olleet virhe, jokin vain meni pieleen. Ehkä syy ei ollut edes meissä, ehkä se oli vain sellainen ikävä asia kuin elämä itse. Olen kovasti pohtinut viime aikoina syytä nousta aamuisin ylös – oletettavasti se et voi olla enää sinä. Minun on myös keksittävä uusi lempipaikka – oletettavasti se ei voi olla enää vierelläsi. Mutta älä huoli: minä selviän kyllä. Opetithan minulle senkin, että joistain asioista on selvittävä itse.

It must have been good
But I lost it somehow

Ja vaikka olisin halunnut jatkaa, on hyväksyttävä tosiasiat. Ehkä ensi elämässä… Teen uuden vuoden lupauksen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen: pääsen tästä yli ja pidän sinua vastedes ystävänä. Olet minulle aina tärkeä, joten toivoisin, että voisimme pysyä ystävinä, jotka olimme jo toissavuoden alkupuolella. Ja jos herää kysymys, että haluanko sinut vielä takaisin, niin vastaus on: mietipä sitä, en aio nimittäin kertoa.

Kaksi ihmistä ei voi koskaan ymmärtää täysin toisiaan – mitä sitten?

Ei ole epävarmuutta varmempaa, niin sanotaan. Ja jos kerran toinen ihminen ei voi ymmärtää toista täysin, miksi edes yrittää kommunikoida? Eikö elämä tynnyrissä kuulosta hyvältä? 

Ei!

Perhana sentään, tylsäähän se olisi, jos toista aina ymmärtäisi. Mutta useimmissa tapauksissa ymmärtää ja tulee ymmärretyksi, ja hyvä niin. Toisaalta kaikkea ei tarvitse ymmärtää: kaikki aikahan siinä menisi, jos keskittyisi vain ymmärtämään.

Tuotanoin. Random purkaus. Tuntuu, että tuhlasin verbaalisen kypsyyteni jo viime keväänä psykan yo:ssa. Tyhmenen vain koko ajan, en edes tunne itseäni abiturientiksi XD Ei vaan. Riittää, kun teen parhaani and that’s it.

Olen vain huomannut, että ajattelen paljon enemmän kuin saan lopulta sanottua tai tehtyä. Kuin kaikki tapahtuisi päässäni… Olen entistä passiivisempi, en jaksa vaivautua. Mutta kyllä se siitä.

Ja vaikka jokaisella ihmisellä on omat ainutkertaiset sanansa ja tunteensa, ne eivät täysin eroa toisten sanoista tai tunteista. Omia ne silti ovat, eivätkä samoja, ymmärrän sen.

En tiedä mistä tekisin sen hemmetin taideanalyysin X’D

~Teru-chan teh overthinker (which is not even a word, but, who cares)

Pikkuhiljaa

”Ei mulla ole väliä…”
”Onpas.” 

En tiedä, sanonko tuollaisia siksi, että joku sanoisi vastaan. Tietysti minulla on väliä… Vai onko? Muiden mielestä on, ja periaattessa omastakin mielestä. Siis periaatteessa. Pohjimmiltani haluan olla kiltti, noudattaa ohjeita, tehdä parhaani, jopa auttaa muita. Ah, miten jaloa. Tuntuu, että olen jossain välissä unohtanut itseni kokonaan – senkö takia, että välitän enemmän muista? Vai siksi, että saan muilta huomiota ja lohtua, kun kohtelen itseäni kaltoin? Ehdotan jälkimmäistä. ”Älä ole niin ankara itsellesi.” Sanon noin muille, mutten itselleni, ainakaan tosissani.

Ei minulla ole niin väliä. Katsoin pienenä paljon televisiota (lastenohjelmia pistettiin nauhallekin, jotta voisin katsoa niitä silloin, kun vanhemmat tekivät töitä), opin paljon kaikenlaista ennen koulun alkua. Tutkin asioita ulkopuolelta, tarkkailin. Nyt tuntuu, että teen sitä taas; katson vierestä hymyillen, kun kaverit touhuavat, kadulla tai kahviloissa ihmisiä jne. Norjassakin olin tarkkailija; esim. pubi-illassa katselin selvinpäin, kun muut nuoret (ja vähän vanhemmat) juttelivat, kuuntelivat musiikkia, tanssivat.

Tavallaan haluaisin olla tarkkailijan sijaan esiintyjä; koulun juhlissa ala-asteella tykkäsin näytellä, yläasteella ja lukiossa olen ollut aina katsomossa. En osaa tanssia enkä laulaa (haluaisin osata molempia), näytteleminenkin olisi kivaa. Norjassa pääsin (jouduin?) esittelemään itseni ruotsiksi yksillä illallisilla. Kerroin kaikenlaista, ja jopa vitsailin, niin kuin eräät muut siellä. Minua jännitti hirveästi, ja sydän jyskytti hurjasti jälkeenkinpäin. Sain paljon kehuja ja taputukset, olin kuulemma yllättänyt kaikki. Sillä hetkellä tunsin eläväni, olin pistänyt itseni likoon toden teolla. Yksi norjalainen oli ymmärtänyt kuulemma kaiken, mitä sanoin. Ja yksi tyyppi matkaporukastamme sanoi, että vaikutin siltä, kuin olisin esiintynyt paljonkin.

Tarkkailun ja jahkailun sijaan olisi hyvä tehdä ja toimia. Mutta kuten otsikonkin mukaan, pikkuhiljaa.

(Taas tosi jännä merkintä, ajatusten suunta yllätti miutkin X’D)

~Teru-chan teh stepbystep

Periksi ei anneta!

Terveystiedon kirjassa oli muun muassa lausahdus: ”Vahvuus löytyy heikkoudesta”. Olen luullut ottaneeni neuvosta vaarin – mutta ehkä hieman väärällä tavalla. Olen takertunut muihin, valittanut ongelmistani ynnä muuta sellaista. Näyttänyt heikkouteni luullen, että se tekee minusta vahvan. 

”Ihminen, sinä olet nisäkäs, et John Wayne.” Tämän taas luin jostain lehdestä. Ihmisen sanotaan olevan laumaeläin. Laumassa yksilöt auttavat toisiaan selvitäkseen hengissä. Kiintymyssuhde toiseen yksilöön ei ole merkki heikkoudesta, vaan järkevyydestä; yhdessä suku jatkuu ja toinen saa turvaa toisesta. Tämänkin olen kai ymmärtänyt väärin: en halua selvitä yksin, tarvitsen muita ihmisiä (ja erästä tiettyä, joka ei tunnu tarvitsevan minua niin paljon). Olen tavallaan individualisti; pidän yllä omaa tyyliä ja kiinnostuksenkohteita. Haluan kuitenkin löytää samanmielisiä ihmisiä, sellaisia, jotka ymmärtävät. Taidan olla enemmän keskinäisriippuvainen kuin individualisti, sopisin paremmin sinne Japaniin X’D Tai ehkä ei.

Mutta onko oikein olla näin herkkä ja avoin? Minua alkaa jo itseänikin kyllästyttää itkemiseni ja takertumiseni. Selvisin Norjassakin ilman kavereita; nukuin kaksi yötä putkeen yksin hotellihuoneessa. Se oli aikamoinen saavutus, jos minusta puhutaan.

”En tiedä enää, mikä on tärkeää ja mikä ei? Vakivastaukseni, ”ystävyys on
tärkein arvoni” ei tällä hetkellä tunnu sopivalta. Ei tunnu miltään. Ei
edes kunnolla pahalta. Millään ei ole väliä, minulla vähiten.” (Ullan blogista)
Minulla on ollut samanlaisia ajatuksia, en arvosta itseäni, ja etsin arvostusta muilta. Ajattelen myös liikaa, niin kuin Ullakin. Ulla tosin odottaa jotakuta, joka ottaisi kädestä. En ole ihan varma, mutta hän taitaa tarkoittaa jotakuta, jolle olla ”koiranpentu”. Minäkin olen jotenkin tyytymätön tilanteeseeni. Mutta minullahan pitäisi olla kaikki hyvin, minulla on ystäviä ja vielä poikaystäväkin! Niin. Sellainen, joka ei tunnu kaipaavan minua koskaan. Onkohan vika kuitenkin minussa?

Kaikesta huolimatta en aio luovuttaa. Vaikka tulisi mitä.

~Teru-chan teh nevergiveup

Pitele minun luitani kun olen rikkonut sinua vastaan

Tunnen itseni lapselliseksi ja typeräksi. Olen kuin tunteeton nukke: en jaksa iloita, vaikka sijoituin kirjoituskilpailussa kolmanneksi, sain palkinnonkin. Tunnen itseni hirveän alhaiseksi, olenko muka oikeasti kateellinen kaverilleni voitosta? Lähinnä minua ärsyttää se, että joku vuotta nuorempi pärjäsi paremmin (toiseksi sijoittunut oli ykkösluokkalainen)… Tunnen itseni primitiiviseksi, alhaiseksi paskaksi joka ei osaa olla tyytyväinen. Ihan kuin en osaisi olla iloinen Annan puolesta. Oikeastaan se tuli minulle melkein yhtä puskasta kuin Annalle itselleen. Toivoin pääseväni edes toiseksi… Että olen tyhmä, olen kai saanut liikaa vaikutteita Evangelionista. 

~Teru-chan teh itsekäs *****

Kun erämaan tuuli nuolee jokesi uomaa ja mahtavat lauseet kuivuu kitalakeen kii

Sanat eivät tunnu merkitsevän minulle enää mitään. Vaikka kuinka minulle sanottaisiin, että kyllä minä pärjään ja olen todella rakas, vaivun vain silti epätoivoon ja olen vähällä luovuttaa. Haluan pois täältä – tämä paikka tekee minut hulluksi, koti vielä enemmän. Pidättelen lähes jatkuvasti itkua, jonka syytä en tiedä. Käsitän kyllä järjellä, miten hyvin asiani ovat: minulla on katto pään päällä, minulla on ystäviä ja rakas, koulukin menee mainiosti. Silti haluan vain itkeä. Miksi? Sen minä haluaisin nyt mitä kipeimmin tietää.
Mikä minua vaivaa? Tämä ei saa jatkua näin. Järki sanoo, että periksi ei anneta, sanon näin kaikille muille, kirjoitan sen ylös, mutta silti jokin sisälläni haluaa saada minut itkemään, käpertymään kerälle nurkkaan, pois muiden silmistä. Ajattelin jos voisin mitenkään hukuttaa itseni kyyneliini… Silti jokin saa minut kirjoittamaan tähän, että haluan jonkun löytävän minut, ennen kuin oikeasti hukun. Jonkun (oikeastaan erään tietyn), joka pitää sylissä ja lohduttaa minua sanoen – ei. Eiväthän sanat merkitse minulle mitään nyt. Entäs sitten teot? Hetkellisesti, kyllä. Keskiviikkoyönä minun oli hyvä olla, kunnes piti nousta uuteen aamuun.
Minua pelottaa. Eilen nauroin lähes hysteerisesti jollekin toisarvoiselle (mauttomille videoille, jotka pyörivät toisella puolella taloa) ja melkein itkin samalla. Tuijotin eteenpäin käännettyäni kasvoni pois äidin näkyvistä, nauroin vain ja lähes itkin. Hetken ajattelin, että nytköhän minä sitten viimein sekoan. Se oli kamala tunne.
En halua mennä koulupsykologille, tämä on sen verran pientä, että luulisi minun selviävän omin voimin, tai ainakin teidän avullanne. Haluan kuulla lohduttavia sanoja, vaikka tuntuu etten osaa ottaa niitä vastaan. 

~Teru-chan teh sekoamassa?


You Are Astronomy


This world is not enough for you… literally. You can’t help but wonder about what else is out there.
You’re the type of person who believes that anything is possible, and you’d like to prove it.
You are also quite philosophical. You spend a lot of time wondering about our place in the world, how the universe was started, and what the future holds.
You may not ever get all the answers you seek, and that’s fine with you. Questioning is part of the journey.

Voi kunpa ois aina lauantai…?

Hellou~
Otsikkoon viitaten: ei saateri jos ois aina lauantai! Eieieieiei!! Jaa miksi? Jos kaikki lauantait ois aina tällaisia, voi juukelispuukelis, en mie jaksais. Eihän sit koskaan tulis sunnuntaita, eli ei tulis FMA:ta XDD Yleensäki oon huonolla tuulella tai on paha mieli lauantaisin, mutten ihan tällä lailla…
Tuntuu ku oisin ihan hukassa. Murehdin turhaan muiden ihmisten puolesta ja ajattelen muutenki elämän suuria kysymyksiä. Tiiän vaan sen, millainen EN halua olla: pinnallinen, kyyninen teeskentelijä, joka ei välitä tippaakaan muista. Haluan olla oman tieni kulkija, oli se sitten kuinka hankalaa tahansa. Oon myös huomannu olevani huolehtijatyyppiä. Saatan murehtia turhaan asioita, joille en välttämättä voi mitään, mutten voi muutakaan.
En tiä yhtään mitä miun pitäs tehä. Tuntuu ku miut ois teljetty pimeään kaappiin enkä pääse ulos. Ja oon muuteki säpäleinä. Nyt oon jotenki tosi herkkänä… Tää on kai sitä murrosikää, ja toivottavasti tää menee ohi…
~Teru-chan teh lurker

Kalle Ahola – Teräskaupunki

Uuden päivän alku teräskaupungissa,
Hopeista valoa tässä harmaassa aamussaan.
Herätä minut vierestäsi kanssasi katsomaan,
Kuinka kirkas valojuova pyyhkii yli taivaan.

kertosäe:
Tän teräskaupungin
Ylle kohotaan,
Tehtaiden piippujen
Ja tornitalojen.

Uuden päivän alku teräskaupungissa,
Häivähdys toivoa tässä harmaassa aamussaan.
Taotaan kuhmuja tän ajan rautahaarniskaan
Ja kaiverretaan nimemme tähän ohikiitävään hetkeen.

kertosäe

Uuden päivän alku teräskaupungissa,
Häiriöitä kuvayhteydessä, lumisadetta monitoreissa.
Uuden päivän alku teräskaupungissa,
Suudellaan metallin maku pois huuliltamme.

Uuden päivän alku teräskaupungissa,
Lämmitä minua tässä harmaassa aamussaan.
Uuden päivän alku teräskaupungissa,
Kaiverretaan nimemme tähän ohikiitävään hetkeen.

Tän teräskaupungin
Ylle kohotaan,

Uuden päivän alku teräskaupungissa,
Lämmitä minua tässä harmaassa aamussa.

Those innocent angels who can not fly

Hello~ 

Eli on taas atk-tunti… Ja matikan koeki on vielä tänään =___= Ja ruottin koe huomenna… Jos viel tulee kokeita ennen joulua nii… >___<; …pimahdan. Pitäs kai ruveta tekeen sitä tutkielmaaki… Huoh. Tää koulu on muutenki nii outo… Tai sit mie oon ite vaa outo XD Tai sit sekä että. Vaik miulla onki joidenki mielestä oudot harrastukset ja semmosta, en silti kiusaa tai pidä muita alempiarvoisina. Ainakaan omasta mielestäni. Ja ihmisethän rajaa kiusaamisen eri tavoilla… Ite olen melko herkkä ihminen, myönnetään. On kokemusta. Ja huonoja muistoja… Mut se siitä. XD Miksei se samperin sokeripäivän viettäjä tullu kouluun?! XD Ai nii. Sehän on krapulassa XD Eikä Sus-chanillakaan ole kuulemma koulua O_O Kummallista XD Mutjoo, joulukalenterin suklaassa oli tänään lahjapaketin kuva :3 Ei miulla muuta, heippa~