Atom to atom oh what’s the matter with me love

Ennakkovaroitus: ällösöpöä luvassa. Ja minun pitäisi kirjoittaa tälläkin hetkellä jotain ihan muuta…

Reilun kuukauden päästä tulee täyteen neljä vuotta siitä, kun löysimme Tohtorini kanssa toisemme. Siis apua. Tuntuu yhtä aikaa siltä, että vastahan se tapahtui, ja siltä, että siitä on älyttömän kauan. Siis eikös me oltu ihan vähän aikaa sitten Nurmijärvellä ja niin edelleen…? Toisaalta kun mietin meitä molempia ihmisinä silloin ja nyt, niin onhan tässä kuljettu pitkä matka yhdessä. Edelleen eri kaupungeissa, suhteen vakavuustaso suht samanmoinen kuin ensimmäisen vuoden tultua täyteen (tai ainakin miusta tuntuu siltä), mutta olemme aivan eri ihmisiä kuin nelisen vuotta sitten. Olemme aikuisempia kuin ennen. Uskallan sanoa jopa itsestäni näin, vaikka ihan kaikkien asioiden suhteen en koe olevani aikuinen – en ehkä milloinkaan.

Kyseessä on toinen parisuhteeni koskaan, ja se on kestänyt tähän mennessä yli kaksi kertaa niin pitkään kuin ensimmäiseni. Tuntuu ihanan turvalliselta, kun on joku, jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin. Alkupuolen draamaa ei ole ollut havaittavissa pitkään aikaan, ja suhteemme on kestänyt vaikeitakin hetkiä ja aikoja – olen rakkaalleni siitä todella kiitollinen. ♥ Olen myös huojentunut siitä, ettei poliittinen vakaumukseni ole noussut kynnyskysymykseksi. Olen kuitenkin ollut yhdessä Tohtorini kanssa pitempään kuin puolueessa… Yhteisestä kissasta on ollut puhetta, ja ehkä hieman jostain vakavammastakin, mutta olen lähinnä leikitellyt ajatuksilla.

Pysähdyin tällä viikolla miettimään enemmänkin suhteemme alkupuolta ja niitä tunteita/tuntemuksia, joita minulla oli silloin. Tein varmaan ennen vaihtoa 8tracksiin soittolistan Tohtorilleni. Päätin nyt vuosipäivän lähestyessä tehdä saman uudelleen, mutta useammalla kappaleella. Tällainen siitä tuli ♥

’Cos I am

Aloitin vaihto-opiskeluni ilman sen kummempia tai tarkempia suunnitelmia. Ensimmäiset viikot menivät totutellessa Isoon-Britanniaan ja Sheffieldiin, totta kai.Vasta helmikuun lopulla aloin viimein ymmärtää, miten paljon paneutumista opiskelu täällä vaatii. Neljä kurssia (eli moduulia), ja oma(t syksyn rästit ja) kanditutkielman kirjoittaminen siihen päälle… Nope, all aboard the Nope Train!

Tai jotain sen suuntaista. No, nyt toiseksi viimeisen kuukauden alussa, ennen kaksiviikkoista pääsiäis… ”lomaa” (siis aivan naurettavaa pitää kaksi viikkoa vapaata ennen kaikkia deadlineja. No, wait…!) olen viimein löytänyt itsestäni aitoa, omasta itsestäni lähtevää tahtoa ja halua oppia ja tutkia asioita. Oikeastaan olin hieman (lue: aika hemmetisti) ylirasittunut, taas kerran, ennen kuin herra I sitten saapui katsomaan minua viikoksi. ♥ Hän ei pelkästään tullut lomailemaan (ja raahaamaan mukanaan takaisin Suomeen kaikkea DW-, Firefly- ynnä muuta (nörtti)tavaraa mitä olin onnistunut tammi-maaliskuussa hankkimaan :–D), vaan toi mukanaan kirjan, josta minun olisi pitänyt lukea muutama kappale ennen vaihtoa… No, luin vielä viimeisenä yönäkin, mutta luulen ymmärtäneeni sen viikon aikana jotain tärkeää.

Mitään ei voi saada luopumatta jostakin, eikös se niin mene? Luulen ehkäpä viimein ymmärtäneeni, mitä se omalla kohdallani tarkoittaa; sitä, että minun on tehtävä valintoja, eikä kaikkea vaan yksinkertaisesti voi saada. Hemmottelin itseäni materialla vaihdon alussa, mutta olen vihdoin ja viimein löytänyt keinoja siihen, miten pystyn nauttimaan yksinkertaisistakin asioista ja hetkistä. Täällä linnut ovat laulaneet jo helmikuun lopulla, ja kirsikka- ymv. puut ovat kukkineet melkein kuin idässä päin! :3 Olen oppinut ostamaan enemmän hedelmiä, vihanneksia ja tuoretta ruokaa, jota voi itse laittaa – vaikka silloin tällöin olen sortunut mikropurilaisiin. Todettuani niiden huonon laadun aloin keittää perunoita mukisematta :–DD Ja banaanit on oikeasti hyviä. Ja vesi! ”Kunnon” suodatinkahvia on silloin tällöin ikävä, mutta tee on minulle sopivampi juoma kyllä muutenkin :3

Aloin tehdä tietoisia valintoja ruuan suhteen melko kauan ennen kuin opin viimein, miten aamuisin kannattaa herätä. Metelöivät kämppikset ovat kovasti häirinneet muutenkin herkkää unirytmiäni huolimatta kaikista pyrkimyksistäni olla jämäkkä… No, muutama kuukausi Nintendo 64:ää, Pleikka 2:ta (ja pokeria) pelaavien, alkoholista ja musiikista nauttivien, melko huolettomien (lue: sotkuisten) kämppisten kanssa menee siinä muun vaivan ohella :’D No, ainakin olen oppinut viimein pitämään puoleni, ja aion tehdä niin palatessani solukämppääni Suomessa. Tosin saatan saada Neiti A.V:n alivuokralaisekseni osaksi kesää, mikä on sinällään budjetilleni tervetullut ratkaisu! :3

Valitsin englanninkieliselle vaihtoblogilleni otsikoksi ”Following the heartlines”. Kaikkiaan opin seuraamaan sydämeni ääntä täällä Englannissa vasta herra I:n vierailun jälkeen – asiaa auttoi myös, että eräs uusista kavereistani, kiinalainen Jane, luki kädestäni, että sydämenviivani on vahva. Pikkuhiljaa alan kaiketi ymmärtää, mitä se tarkoittaa. ♥