Let’s make it happen tonight

Hei vaan taas, long time no see :DD

Eipä ole vähään (köh) aikaan tullut kirjoiteltua, kun en ole paljoa ollut somessakaan aktiivinen viime vuoden kesästä tähän syksyyn. Boikotoin Facebookia ahkerasti, minkä vuoksi en vastaillut viesteihin, saati sitten lukenut niitä. Nyt olen kuitenkin opiskelujenkin suhteen tekemisen syrjässä kiinni, ja edessä on itselle toiset edarivaalit, joissa aion olla ehdolla. Fuksivuonna siitä ei olisi varmaan tullut mitään, kun en yliopistomaailmasta vielä juuri mitään tiennyt.

Nyt on kandijututkin alkaneet luistaa, toisin kuin viime syksynä, ja hyvä niin. Jos nyt vähentäisin World of Warcraftia ja Sakura Clickeriä sen verran, että saisin jotain kirjoitettuakin… Katsotaan.

Traconissa oli muuten tosi hauskaa. Kaylee-cossia kuvattiin kiitettävästi ja tunnisteltiin mukavasti, näin jopa yhdellä tyypillä Mal-paidan ♥ Kolmostohtorikin teki viimein debyytin, toivottavasti sitten pidämme ryhmäcossibileet marraskuussa :3

Raksu tulee ehkä tänne viikonlopuksi, kun joutuisin muuten menemään sen luo jo tänään. Kun huomenna ei kulje juuri ollenkaan junia minnekään, kiitos huomisen lakkoilun. Eikä siinä vielä kaikki; meinaavat lakkauttaa junaliikenteen Jkl-Seinäjoki-välillä kokonaan maaliskuussa! Aivan törkeää, en pääsisi edes kotiin enää ;_;

Syy siihen, miksen mene jo tänään raksulle on se, että tänään on kymmenennet 3MIOT, ja onhan niihin pakko mennä. Olin fuksisitseilläkin, ekat sitsit pitkään aikaan, kun en viime vuonna ollut ollenkaan :’D No, saa nähdä millainen tästä illasta tulee. Neljästä kuuten olisi luento, pitänee siis lopetella. Nähdään ♥

Pimpelipom, Tessu täällä taas! XD

Moimoimoimoi!!
Mieh tulin takas Traconista, ai että oli kivaa 8D Otin kyl suht vähän kuvia, mut eih se mittään XD Sain uusia kavereita, ostin MUCCun levyn ja FMA-leffan <3 Silti miulle valitettiin kotona et meni muka taas paljon rahaa O_o Eipä niille tainnu muistua mieleen kui paljon Animeconissa meni rahaa *köh köh*
En nähny siel kaikkia ihmisiä, jotka miun ois pitäny nähdä :'< Mut näin pari tuttua joiden kanssa ei ollu edes sovittu minkäänlaista tapaamista XD Vähän tasoittaa kai…?
Yhdes auditorion(?) tapaisessa oli animeaiheisia seuraleikkejä XD Jeps, se oli hauskaa :3
En saanu jakarista päähän! XD *relief* Envy on oikeasti etana!! XDD
En malta oottaa seuraavaa conia…! x3
~Teru-chan teh epäkuvauksellinen

YAAAAAAAAAAY!!!

Wahuuwahuuwahuu!!
Jeejeejee huomenna on Tracon!! <3 Muahahaha siitä tulee hauskaa XD
Täl viikol oli kolme koetta, huoh. Mut nyt ne on ohi kahen viikon ”loma” on edessä ^_^ Tai no loma ja loma ku eka viikko on tetti XD Mut kuiteski… Jeah ei tartte mennä kouluun kahteen viikkoon, ah 8DD Loppujen lopuks tää viikko on ihan kiva, keskiviikkona oli pizzaa ja haleja ja torstaina laskettelua ^_^ nam”
Nöö, pitäs mennä laittaan kamat valmiiks huomiseks XD
nam”
~Teru-chan teh Traconoidi

Mainichi anata to ponponponpopoponpon

Hellouuuu !! ^____^
Jooh, se oon mie taas. Mut vähän eri merkeissä ku viimeksi XD Yay, ny on perstai XD Siis perjantai x3 Njaa, on ny ite asias aika hyvä fiilinki. Tosin olin taas murhemielellä eilen, mut onneks se meni ohi X3 Nyt näyttää melko valoisalta, vaik onki melko pimeetä ulkona XD Matikan koeki meni nii hyvin ^___^ Ja kohta on Tracon! :333 JEEJEE JERRY PUUVILLA C: Näkee taas immeisiä X3 Mukavia sellaisia… Ja toivottasti uusiaki tuttavuuksia :3
*tanssii*
Eipä täs muuta, heippatihei :3
~Teru-chan teh raitapöksymies