Aggressively, we all defend the role we play

Vaihdoin blogin nimen takaisin Dream Carnivaliksi. Otsake ja tausta menivät myös vaihtoon. Kutsun sitä kevätsiivoukseksi (joka ei olisi pahasta muutenkaan…).

Regrettably time’s come to send you on your way

Vaikka tämä on minun blogini, en aio enää kirjoittaa satunnaisia otsikon mittaisia angstimerkintöjä, ainakaan yhtä paljoa kuin viimeiset viisi kuukautta. Joillekin asioille on nyt sanottava hyvästi, joillekin vain näkemiin. Luopuminen tuntuu vaikealta, mutta se on pakko kestää.

We’ve seen it all; bonfires of trust, flash floods of pain

Jos olisin piittaamaton (tai ainakin enemmän kuin olen jo nyt), sanoisin kaikelle hyvästi. En kuitenkaan aio tai, pikemminkin, halua tehdä niin. Ystävyyden merkityksen huomaa joskus myöhään. Toivon, että vielä ei ole liian myöhäistä, vaikka menneeseen ei yksinkertaisesti voi enää palata. Kaikkea ei kuulu säilyttää, mutta haluaisin säilyttää teidät. Edes jotenkin.

It doesn’t really matter don’t you worry it’ll all work out
No it doesn’t even matter don’t you worry what it’s all about

Kirjoitan liian vähän. Tämä teksti ei kuulosta minulta, vaan satunnaiselta snobihkolta abiturientilta, jolla on jäänyt esseevaihde päälle. Hetkinen… Ei, kirjoitan liian vähän, siitä se vain johtuu. XD Olen myös oppinut turhan lakoniseksi (erään nimeltämainitsemattoman henkilön vaikutuksesta, selvästi) – ilmaisen itseäni paremmin puhumalla kuin kirjoittamalla. Minusta on helpompi keskustella kasvotusten, kun voi nähdä toisen eleet ja reaktiot reaaliajassa. En toisaalta osaa aina tulkita muita, mutta enköhän minä opi.

We hope you enjoyed your stay
It’s good to have you with us, even if it’s just for the day

Rehellisesti sanottuna olen ollut ”kuollut” viimeisen vuoden – niin nettielämässä kuin henkisestikin. Sisäinen kipinäni on pysynyt elossa, mutta se on ollut himmeä jo pitkään. Himmeimmillään se oli tosin heinä-elokuussa, ei marraskuun lopulla. Tai, no, oli se silloinkin, mutta eri tavalla: elämänjanoa on ollut sitten elokuun aina, mutta… Ehkä on totta, että vain särkynyt voi tulla ehjäksi. Haluan selvitä, niin itseni kuin muidenkin vuoksi. ”Toisen kanssa voi olla vain, jos osaa seistä omilla jaloillaan…” Se pätee ilmeisesti kaikissa ihmissuhteissa.

We hope you enjoyed your stay
Outside the sun is shining, seems like heaven ain’t far away

Tämä kappale on soinut päässäni melkein koko päivän. Tuntuu, että lyriikoiden lisääminen teki koko merkinnästä selkeämmän. Tai sitten ei. X’D

It’s good to have you with us
Even if it’s just for the day

Yritän parhaani, niin kuluneelta kuin se kuulostaakin. This isn’t the end. ♥

As completing the circle we’ll say goodbye

Viimeinen FMA-pokkari. Viimeiset yo-kirjoitukset. Viimeiset kouluviikot.

Se oli muuten eeppisin lopputappelu ikinä! Muistin taas, miksi fanitinkaan Ediä : D ♥ Harmi, että Roy jäi niin vähälle huomiolle koko pokkarissa… Al olikin varsin komea tapaus (Edistä ei puhuta XD) ♥ Enkä olisi uskonut sanovani tätä, mutta loppu ei harmittanut minua yhtään. Osin siksi, että tiesin mitä sieltä on tulossa, osin ehkä siksi, että olen kypsynyt (ja rakastunut itse oikeasti). Tuli kuitenkin sisäinen *fangirl squeal* siinä lopussa (lähinnä Edin takia, vähän sama juttu kävi kun katsoin leffan taas pitkästä aikaa XD), ja toteutus oli yllättävän söpö. Ja lisätarinan jälkeinenkin loppu oli niin kiva (HohoTrisha 4ever ♥)~ En ole koskaan aiemmin itkenyt mangaa lukiessa: lopun valokuvien lomassa oleva teksti kirpaisi osuessaan oikeaan. Ehkä minäkin saan tästä kaikesta toivuttuani teräksenvahvan sisällön…

Yli neljä vuotta sitten aloin fanittaa FMA:ta. Tuohon aikaan mahtuu käytännössä koko lukio, ennen sitä tai sen aikana alkaneet ystävyyssuhteet sekä ensirakkauteni. Paljon naurua, kyyneleitä, yhteisiä hetkiä koulussa, yöllisiä keskusteluja. Ja pian se kaikki on ohi, ainakin sen jokapäiväisyys. Pian etsin uuden kodin, koulun ja kaverit, joiden kanssa opiskelen ja mietin maailman menoa reaaliajassa. Uutta suhdetta en uskalla edes kuvitella vielä, mutta luultavasti senkin aika tulee joskus.

Minua pelottaa. Samalla palan halusta päästä opiskelemaan psykaa ja kokemaan kaikkea uutta. Minulle tulee teitä hirveä ikävä, mutta… ”Mitään ei voi saada luopumatta jostakin.” Ei ole epäselvää, miksi FMA on suosikkisarjani. Ympyrät sulkeutuvat, ja 27 tulee 26:n jälkeen, kalenterissakin. Ympyröistä puheen ollen, sinä päivänä kun olin ostanut ekan FMA-pokkarin, autoradiossa soi Justin Timberlaken What Goes Around, Comes Around. En nyt laita sitä tähän loppuun, mutta ympyrän sulkeutumisesta oli selviä merkkejä jo silloin! XD Olen liian nostalgiaan pyrkivä ja menneessä elävä, kun tykkään sulkea mielessäni ympyröitä.

Vaikket tulisikaan koskaan takaisin, meillä oli hauskaa yhdessä. Radiohitti? Aivan sama.

It must have been love, but it’s over now

Flames to dust, lovers to friends
Why do all good things come to an end?

Se on loppu nyt. Ja ei, en tarkoita mäntysuopaa. Onhan se ollut loppu jo yli kuukauden, mutta… On ollut vaikea hyväksyä sitä. Ja kyllä, olen ollut hölmö kun olen murjottanut asian suhteen. Siitä ovat vain kärsineet kaikki.

No regrets, they don’t work
No regrets, they only hurt

Minä en kadu mitään. En edes sitä, mitä tapahtui kuukausi sitten huoneessasi. Toivoisin, ettet sinäkään. ”Elämä koostuu hetkistä. Olemalla järkevä elämä menee ohi hetki kerrallaan.” (Dorian Grey… X’D Henry oli ilkeä mies, mutta tuossa se oli osittain oikeassa – aina ei kannata olla järkevä.) Ihmiset tekevät virheitä. Mutta minusta se ei ollut virhe, ei ainakaan sillä hetkellä. Ja sinähän sanoit, että on tehtävä sitä, mikä tuntuu oikealta. Vaikutit ainakin siltä, että se tuntui sinusta oikealta, älä siis kadu sitä.

You show me how to see
That nothing is whole and nothing is broken

Sinä opetit minulle paljon. Annoit minulle tusinoittain rakkaita hetkiä, jotka ovat muuttuneet muistoiksi. En anna niitä koskaan pois, ne säilyvät sydämessäni. Toivottavasti sinäkin muistat minusta vielä jotain. Me emme olleet virhe, jokin vain meni pieleen. Ehkä syy ei ollut edes meissä, ehkä se oli vain sellainen ikävä asia kuin elämä itse. Olen kovasti pohtinut viime aikoina syytä nousta aamuisin ylös – oletettavasti se et voi olla enää sinä. Minun on myös keksittävä uusi lempipaikka – oletettavasti se ei voi olla enää vierelläsi. Mutta älä huoli: minä selviän kyllä. Opetithan minulle senkin, että joistain asioista on selvittävä itse.

It must have been good
But I lost it somehow

Ja vaikka olisin halunnut jatkaa, on hyväksyttävä tosiasiat. Ehkä ensi elämässä… Teen uuden vuoden lupauksen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen: pääsen tästä yli ja pidän sinua vastedes ystävänä. Olet minulle aina tärkeä, joten toivoisin, että voisimme pysyä ystävinä, jotka olimme jo toissavuoden alkupuolella. Ja jos herää kysymys, että haluanko sinut vielä takaisin, niin vastaus on: mietipä sitä, en aio nimittäin kertoa.

En enää

En enää ole mielessäsi

Saati sitten unissasi

Et enää ilahdu, kun kohdataan

En enää kosketuksellani sinua lämmitä

Silti olet mielessäni jatkuvasti

Unissanikin joskus

Kun sut nään, hymyilen

Kunnes muistan, etten sun oo

En enää sua koskettaa saa

En enää

Let’s get cracking (at last)!

Jej, sain fiksattua sopivan otsakkeen JA taustan <3 Toinen on mangasta ja toinen animesta, mutta ihan sama. XD En edelleenkään tykkää tästä sivustosta hirveästi, mutta ehkä minä hiljalleen totun.

Koeviikko, ja istun ette ikinä arvaa kenen koneella XD Tänään ei ole koetta, eikä huomenna, mutta sittenpä onkin maanantaina toinen matikka ja tiistaina enkun oraalinen (öhöm, siis suullinen) yo-koe. Sillä voi sitten heittää vesilintua, jos se ei mene hyvin~ Matikka ei varmaankaan mene erityisen hyvin, kun ei kerran tuo toinenkaan (vaikka eihän sitä vielä tiedä, kun toista ei ole vielä ollut eikä toista ole saanut takaisin)…

Tuo yksi tulee kotiin vasta yhdeksältä, joten ehdin käydä latinobicissäkin ennen sen tuloa. Se sanoi, että miun pitäisi harjoitella matikkaa, mutta… Ei jaksa X’D Voisin nyt pelatakin, mutta päätin päivitellä lukuisia blogejaki, ohohohoho.

Olen lukenut jo Fairy Cubet, Cain Sagat ja ekan Godchildin. <3 Cain ja Riff on niin ihkuja homojaopflögäjaspåns<3 En ottanut yhtään niitä mukaan tänne, joten ei luulisi matikan menevän penkin alle Kummilapsen lukemisen takia XD Tykkään Kaori Yukin tyylistä <3 Miusta noissa pokkareissa on vaan ollu liian vähän adult themejä miun makuun (vanha pervo kun olen) X’D

Ostin muuten viime viikolla hirveästi vaatteita. Ja hiuskoruja. Ja tennarit. Ja kävin kampaajalla. Hommasin Seppälästä kaksi kauluspaitaa, topin, pikkutakin, mekon ja ne tennarit. Jouduin jättämään kolmannen kauluspaidan pois että pystyin maksamaan ostokseni ;A; Ku pankkikortin maksuraja per päivä oli vain 100 egee, jouduin käyttämään lopun käteisenkin. Käytiin onneksi iskän kanssa tänään pankissa, sain omat verkkopankkitunnukset ja nostettiin vähän sekä nosto- että maksurajaa ^_^

Mitäsmitäs, olikohan miulla muuta? Lauantaina saatan joutua Krokotiilirokkiin. Hm. Yritän harjoitella matikkaa jossain välissä. Ehkä ne integraalit ei syö minua…

~Teru-chan the gothic biatch

Pikkuhiljaa

”Ei mulla ole väliä…”
”Onpas.” 

En tiedä, sanonko tuollaisia siksi, että joku sanoisi vastaan. Tietysti minulla on väliä… Vai onko? Muiden mielestä on, ja periaattessa omastakin mielestä. Siis periaatteessa. Pohjimmiltani haluan olla kiltti, noudattaa ohjeita, tehdä parhaani, jopa auttaa muita. Ah, miten jaloa. Tuntuu, että olen jossain välissä unohtanut itseni kokonaan – senkö takia, että välitän enemmän muista? Vai siksi, että saan muilta huomiota ja lohtua, kun kohtelen itseäni kaltoin? Ehdotan jälkimmäistä. ”Älä ole niin ankara itsellesi.” Sanon noin muille, mutten itselleni, ainakaan tosissani.

Ei minulla ole niin väliä. Katsoin pienenä paljon televisiota (lastenohjelmia pistettiin nauhallekin, jotta voisin katsoa niitä silloin, kun vanhemmat tekivät töitä), opin paljon kaikenlaista ennen koulun alkua. Tutkin asioita ulkopuolelta, tarkkailin. Nyt tuntuu, että teen sitä taas; katson vierestä hymyillen, kun kaverit touhuavat, kadulla tai kahviloissa ihmisiä jne. Norjassakin olin tarkkailija; esim. pubi-illassa katselin selvinpäin, kun muut nuoret (ja vähän vanhemmat) juttelivat, kuuntelivat musiikkia, tanssivat.

Tavallaan haluaisin olla tarkkailijan sijaan esiintyjä; koulun juhlissa ala-asteella tykkäsin näytellä, yläasteella ja lukiossa olen ollut aina katsomossa. En osaa tanssia enkä laulaa (haluaisin osata molempia), näytteleminenkin olisi kivaa. Norjassa pääsin (jouduin?) esittelemään itseni ruotsiksi yksillä illallisilla. Kerroin kaikenlaista, ja jopa vitsailin, niin kuin eräät muut siellä. Minua jännitti hirveästi, ja sydän jyskytti hurjasti jälkeenkinpäin. Sain paljon kehuja ja taputukset, olin kuulemma yllättänyt kaikki. Sillä hetkellä tunsin eläväni, olin pistänyt itseni likoon toden teolla. Yksi norjalainen oli ymmärtänyt kuulemma kaiken, mitä sanoin. Ja yksi tyyppi matkaporukastamme sanoi, että vaikutin siltä, kuin olisin esiintynyt paljonkin.

Tarkkailun ja jahkailun sijaan olisi hyvä tehdä ja toimia. Mutta kuten otsikonkin mukaan, pikkuhiljaa.

(Taas tosi jännä merkintä, ajatusten suunta yllätti miutkin X’D)

~Teru-chan teh stepbystep

Periksi ei anneta!

Terveystiedon kirjassa oli muun muassa lausahdus: ”Vahvuus löytyy heikkoudesta”. Olen luullut ottaneeni neuvosta vaarin – mutta ehkä hieman väärällä tavalla. Olen takertunut muihin, valittanut ongelmistani ynnä muuta sellaista. Näyttänyt heikkouteni luullen, että se tekee minusta vahvan. 

”Ihminen, sinä olet nisäkäs, et John Wayne.” Tämän taas luin jostain lehdestä. Ihmisen sanotaan olevan laumaeläin. Laumassa yksilöt auttavat toisiaan selvitäkseen hengissä. Kiintymyssuhde toiseen yksilöön ei ole merkki heikkoudesta, vaan järkevyydestä; yhdessä suku jatkuu ja toinen saa turvaa toisesta. Tämänkin olen kai ymmärtänyt väärin: en halua selvitä yksin, tarvitsen muita ihmisiä (ja erästä tiettyä, joka ei tunnu tarvitsevan minua niin paljon). Olen tavallaan individualisti; pidän yllä omaa tyyliä ja kiinnostuksenkohteita. Haluan kuitenkin löytää samanmielisiä ihmisiä, sellaisia, jotka ymmärtävät. Taidan olla enemmän keskinäisriippuvainen kuin individualisti, sopisin paremmin sinne Japaniin X’D Tai ehkä ei.

Mutta onko oikein olla näin herkkä ja avoin? Minua alkaa jo itseänikin kyllästyttää itkemiseni ja takertumiseni. Selvisin Norjassakin ilman kavereita; nukuin kaksi yötä putkeen yksin hotellihuoneessa. Se oli aikamoinen saavutus, jos minusta puhutaan.

”En tiedä enää, mikä on tärkeää ja mikä ei? Vakivastaukseni, ”ystävyys on
tärkein arvoni” ei tällä hetkellä tunnu sopivalta. Ei tunnu miltään. Ei
edes kunnolla pahalta. Millään ei ole väliä, minulla vähiten.” (Ullan blogista)
Minulla on ollut samanlaisia ajatuksia, en arvosta itseäni, ja etsin arvostusta muilta. Ajattelen myös liikaa, niin kuin Ullakin. Ulla tosin odottaa jotakuta, joka ottaisi kädestä. En ole ihan varma, mutta hän taitaa tarkoittaa jotakuta, jolle olla ”koiranpentu”. Minäkin olen jotenkin tyytymätön tilanteeseeni. Mutta minullahan pitäisi olla kaikki hyvin, minulla on ystäviä ja vielä poikaystäväkin! Niin. Sellainen, joka ei tunnu kaipaavan minua koskaan. Onkohan vika kuitenkin minussa?

Kaikesta huolimatta en aio luovuttaa. Vaikka tulisi mitä.

~Teru-chan teh nevergiveup

Aina suurta yötä päin

Jos kirjoitan jotain, se on vain pintaraapaisu ajatuksiini. Kuin sormeen tullut haava, joka kuroutuu umpeen kuin itsestään. 

Hetken haluan kirjoittaa, mutta muutan mieleni ennen kuin saan sormeni näppäimistölle. Häilyväinen mieli: mennään uimaan, tai puhutaan, katsotaan elokuva, luetaan kirjoituksiin, tai jos ollaan vain.

Usein huomaan, että ajattelen vain kovasti, mitä pitäisi olla tekemässä. ”Tee sitä, mikä tuntuu oikealta.”

Eiliseen mahtui useita hetkiä, jotka minun pitäisi muistaa, jos (kun) olen vielä joskus allapäin. Joskus on hyvä puhua ja joskus taas on hyvä olla sanomatta mitään.

”Se tuntui oikeammalta kuin mikään muu juuri silloin.”

~Teru-chan teh pilvipaimen

And the point was…?

Öö, tota. Olenkin melkein jaksanut päivittää tätäkin tai jotain. Olen rekisteröitynyt liian moneen paikkaan. X’D Olen siirtynyt paperipäiväkirjaankin. Sinne kirjoitan sensuroimatta – eihän sitä kukaan lue, ja hyvä niin. Voisin kyllä antaa Aten lukea sitä, en salaa siltä mitään. Silloin junassa, kun olimme tulossa Lahdesta (jos vielä muistatte XD), totesin, ettei minulla ole salaisuuksia. Nyt voin todeta, että ei, en salaa mitään, jos minulta vain kysytään oikeat kysymykset. Nyt en vain enää raaski kertoa kaikkea kaikille. 

Tuntuu, että olen ollut liian avoin, niin tunteideni kuin asioidenikin suhteen. Tätä menoa hukutan ihmiset omaan p*skaani. En minä niin mielenkiintoinen ole. Tai pikemminkin, saan huomiota ilmankin. Olen taas alkanut pohtia miten itsekeskeinen olenkaan. Aina vain minä, minä, minä. Tunnen syyllisyyttä siitä, että pidän itsestäni. Tunnen myös välillä syyllisyyttä siitä, että suhtaudun skeptisesti asioihin. ”Rakastunut ei epäile”, sanottiin yhdessä saippuasarjassa. Saippua on saippuaa, mutta piileekö tuossa kommentissa totuuden hitunen? Rakastanko minä oikeasti jos pohdin välillä tunteitani yms. kriittisesti?

Tunnen itseni välillä maanis-depressiiviseksi; synttäreideni aikoihin olin todella alamaissa, mutta nyt on ollut helpompaa (paitsi iltaisin kun on särkenyt päätä julmetusti ja on ollut tavattoman kuuma (kuumia aaltoja? :o XD). Yhtenä päivänä kaupassa tunsin oloni maaniseksi: koska lompakko jäi kotiin, ostatin iskällä hieman vaatteita. Myöhemmin katselin ihmisiä ja totesin mielessäni tuon tuosta: ”Oi ku kiva paita, mieki haluun… Toi laukku on aika kiva…” etc. Olen viime kuukausien aikana ostanut paljon vaatteita, mikä on kiva juttu, sillä pari vuotta sitten en meinannut löytää vaatteita melkein mistään. Tyylini on hieman muuttunut, enkä meinaa löytää Backstreetiltäkään enää juuri vaatteita, joita oikeasti haluaisin pitää. Sen sijaan vaatteita löytyy Keskiseltä, naistenvaateosastolta (nuorten vaatteet ovat paljon kalliimpia ja yleensä epäkäytännöllisempiä), yleensäkin naisten vaatteita nuorten vaatteiden sijaan. Poikkeuksena on sitten jotkin paidat lastenvaateosastoilta X’D

Niin, minunhan piti olla pulisematta liikaa omista asioistani. Tosin en ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan, joten ei kai se haittaa. En ole niin erikoinen että tätä stalkkaisi kovinkaan monet…

~Teru-chan teh mielialan aaltoiluhäiriönen attention whore