Hölmöstä rakkaudesta 100 km Ouluun

Hei, minun pitäisi lukea, mutta (ahdistuneisuushäiriöt ahdistavat liikaa!)… Ei kun. Tahdoin vähän kirjoittaa jotain dadaa, tajunanvirtaa siitä, miten paljon odotan kesää. Minulla olisi nyt kaksi viikkoa aikaa kirjoittaa neljän kurssin lopputyöt – kaikki englanniksi, luonnollisesti. Vasta niiden jälkeen katson, mitkä Jkln keskeneräisistä kursseista ovat vielä pelastettavissa. Ingen panik, ainakin minulla on kieliopintoja enemmän kuin tarpeeksi! Akateeminen ruotsi noin kahden vuoden tauosta huolimatta heittämällä läpi, hah! Varmaan kaikki sen ansiota, että olen kuunnellut Kentiä ja katsonut ahkerasti Solsidania (på finska heter det Onnea onkimassa)! ;D

Mutta kuten otsikosta voi ehkä huomata, kuuntelen taas pitkästä aikaa SMG:a, ja vähän muitakin kappaleita tällä kertaa kuin vain Johnlock-feelseissä sitä, joka kantaa nimeä Minne katosivat päivät. No, kuuntelin sitä aikoinani oman sydänsäryn vallitessa, mutta koska olin nuorempi ja hölmö, jäin vellomaan tunteisiini liikaa. Nyt uskon, että voin ainakin jossain määrin olla tunteideni herra(tar).

Heh, piti kirjoittaa ensi kesästä, ja palasin taas menneeseen. ”Rakkaus on, mitä on.” Niin kuin elämäkin. Olen iloinen siitä, että olen päässyt lyhyesti sanottuna jo hieman tasapainoon epikurolaisuuteni kanssa ja poiminut aika paljon stoalaista asennetta. Sanon usein itselleni, että ”kaikki kääntyy, niin kuin kuuluukin kääntyä”. No, vielä on paljon opittavaa. Onneksi olen vielä nuori…

No, nyt siihen ensi kesään. Otsikko sanookin ehkä kaiken oleellisen? En osaa aina kuvailla sitä tunnetta, joka minulla on herra I:n kanssa… No, nyt voin luvalla puhua hänestä Tohtorina, sillä hän sai siitä DW-testistä 11. Tohtorin, ja minä sain… Amyn. No, Ulla sai Roryn, mutta… Saat luvan odottaa sen pari tuhatta vuotta!

Ensi kesänä tulee olemaan kiireistä, sillä kesäkuu on pyhitettävä lomailulle. Pääsen ehkä Kieliin. Joudutaan menemään Bremenistä junalla, mutta… Katsotaan. Ja juhannuksen tahdon viettää herra I:n kanssa, koska… No, kuuntelin Sir Elwoodin Hiljaisten Värien Suomineidon yhtenä yönä, ja totesin, että tahdon viettää edes yhden juhannuksen hölmösti rakastuneena. Mutta tahdon myös peli-illan, jossa olisi laatuja – enkä nyt valitettavasti puhu laatujuustoista. No, tätä lukevat luultavasti ymmärtävät, jos niin on tarkoitettu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s