A Child of the Universe Running (from two years ago now)

No, nyt on sitten tullut kaksi vuotta täyteen siitä, kun aloitin Doctor Who’n katselun. Olen ehtinyt nähdä ns. New Whon kokonaan, ja muutamia Classic Who -tarinoita. Luin myös Luolamiehen Lontoossa viime kesänä, ja ostin Galaxy Fourista yhden Big Finish -äänikirjan kun herra I oli käymässä täällä. ♥ Aloitin siis 7.5.2012 iltasella esiinnyttyäni hieman (no, tunnistajat tunnistaa) ja oltuani ei-niin-menestyksekkäässä työhaastattelussa. Opin, että BBC:llä on todellakin muutakin eeppistä tarjottavaa kuin Uusi Sherlock.

Autoneja. Selvästi opiskelijoita valeasuissa.

”Run.”

Ja kyllä, London Eye on fantastinen.

Jep, minulla ei ollut ennakko-oletuksia, mitä nyt muutamia spoilereita Tumblrin yms. kautta… En toisaalta vieläkään ymmärrä, miksi (enkeli)patsaita pitää oikeasti säikkyä. No, ”emotionally invested”… Fantasiatasoni on ehkä alhainen, mutta Tohtori on hyvä (eettinen) opettaja. Ja tavallaan olen todella iloinen, ettei herra I muistuta oikeasti niin paljon Kymppiä. My precious baby (ei kun). ♥

Ja sen sijaan, että juoksisin aina karkuun kaikkea, minun on kohdattava pelkoni ja etenkin haasteeni. Nigecha dameda  ja niin edelleen.

Elikkäs kuuntelen Euroviisuja, kun en ehtinyt 1. semifinaalia katsella, ja toivon saavani deadlineen mennessä yhden jutun valmiiksi ja viimeistään lauantain finaalia varten hommat tarpeeksi hyvälle mallille… Huomenna olisi toisaalta tilaisuus käydä kertomassa omasta yliopistosta jotakin muutamille kiinnostuneille. Voi olla, että nyt on ”käännytystyön” aika!

Nyt hyviä öitä (ja Eppuja).

Mainokset

’Cos I am

Aloitin vaihto-opiskeluni ilman sen kummempia tai tarkempia suunnitelmia. Ensimmäiset viikot menivät totutellessa Isoon-Britanniaan ja Sheffieldiin, totta kai.Vasta helmikuun lopulla aloin viimein ymmärtää, miten paljon paneutumista opiskelu täällä vaatii. Neljä kurssia (eli moduulia), ja oma(t syksyn rästit ja) kanditutkielman kirjoittaminen siihen päälle… Nope, all aboard the Nope Train!

Tai jotain sen suuntaista. No, nyt toiseksi viimeisen kuukauden alussa, ennen kaksiviikkoista pääsiäis… ”lomaa” (siis aivan naurettavaa pitää kaksi viikkoa vapaata ennen kaikkia deadlineja. No, wait…!) olen viimein löytänyt itsestäni aitoa, omasta itsestäni lähtevää tahtoa ja halua oppia ja tutkia asioita. Oikeastaan olin hieman (lue: aika hemmetisti) ylirasittunut, taas kerran, ennen kuin herra I sitten saapui katsomaan minua viikoksi. ♥ Hän ei pelkästään tullut lomailemaan (ja raahaamaan mukanaan takaisin Suomeen kaikkea DW-, Firefly- ynnä muuta (nörtti)tavaraa mitä olin onnistunut tammi-maaliskuussa hankkimaan :–D), vaan toi mukanaan kirjan, josta minun olisi pitänyt lukea muutama kappale ennen vaihtoa… No, luin vielä viimeisenä yönäkin, mutta luulen ymmärtäneeni sen viikon aikana jotain tärkeää.

Mitään ei voi saada luopumatta jostakin, eikös se niin mene? Luulen ehkäpä viimein ymmärtäneeni, mitä se omalla kohdallani tarkoittaa; sitä, että minun on tehtävä valintoja, eikä kaikkea vaan yksinkertaisesti voi saada. Hemmottelin itseäni materialla vaihdon alussa, mutta olen vihdoin ja viimein löytänyt keinoja siihen, miten pystyn nauttimaan yksinkertaisistakin asioista ja hetkistä. Täällä linnut ovat laulaneet jo helmikuun lopulla, ja kirsikka- ymv. puut ovat kukkineet melkein kuin idässä päin! :3 Olen oppinut ostamaan enemmän hedelmiä, vihanneksia ja tuoretta ruokaa, jota voi itse laittaa – vaikka silloin tällöin olen sortunut mikropurilaisiin. Todettuani niiden huonon laadun aloin keittää perunoita mukisematta :–DD Ja banaanit on oikeasti hyviä. Ja vesi! ”Kunnon” suodatinkahvia on silloin tällöin ikävä, mutta tee on minulle sopivampi juoma kyllä muutenkin :3

Aloin tehdä tietoisia valintoja ruuan suhteen melko kauan ennen kuin opin viimein, miten aamuisin kannattaa herätä. Metelöivät kämppikset ovat kovasti häirinneet muutenkin herkkää unirytmiäni huolimatta kaikista pyrkimyksistäni olla jämäkkä… No, muutama kuukausi Nintendo 64:ää, Pleikka 2:ta (ja pokeria) pelaavien, alkoholista ja musiikista nauttivien, melko huolettomien (lue: sotkuisten) kämppisten kanssa menee siinä muun vaivan ohella :’D No, ainakin olen oppinut viimein pitämään puoleni, ja aion tehdä niin palatessani solukämppääni Suomessa. Tosin saatan saada Neiti A.V:n alivuokralaisekseni osaksi kesää, mikä on sinällään budjetilleni tervetullut ratkaisu! :3

Valitsin englanninkieliselle vaihtoblogilleni otsikoksi ”Following the heartlines”. Kaikkiaan opin seuraamaan sydämeni ääntä täällä Englannissa vasta herra I:n vierailun jälkeen – asiaa auttoi myös, että eräs uusista kavereistani, kiinalainen Jane, luki kädestäni, että sydämenviivani on vahva. Pikkuhiljaa alan kaiketi ymmärtää, mitä se tarkoittaa. ♥