Pikkuhiljaa

”Ei mulla ole väliä…”
”Onpas.” 

En tiedä, sanonko tuollaisia siksi, että joku sanoisi vastaan. Tietysti minulla on väliä… Vai onko? Muiden mielestä on, ja periaattessa omastakin mielestä. Siis periaatteessa. Pohjimmiltani haluan olla kiltti, noudattaa ohjeita, tehdä parhaani, jopa auttaa muita. Ah, miten jaloa. Tuntuu, että olen jossain välissä unohtanut itseni kokonaan – senkö takia, että välitän enemmän muista? Vai siksi, että saan muilta huomiota ja lohtua, kun kohtelen itseäni kaltoin? Ehdotan jälkimmäistä. ”Älä ole niin ankara itsellesi.” Sanon noin muille, mutten itselleni, ainakaan tosissani.

Ei minulla ole niin väliä. Katsoin pienenä paljon televisiota (lastenohjelmia pistettiin nauhallekin, jotta voisin katsoa niitä silloin, kun vanhemmat tekivät töitä), opin paljon kaikenlaista ennen koulun alkua. Tutkin asioita ulkopuolelta, tarkkailin. Nyt tuntuu, että teen sitä taas; katson vierestä hymyillen, kun kaverit touhuavat, kadulla tai kahviloissa ihmisiä jne. Norjassakin olin tarkkailija; esim. pubi-illassa katselin selvinpäin, kun muut nuoret (ja vähän vanhemmat) juttelivat, kuuntelivat musiikkia, tanssivat.

Tavallaan haluaisin olla tarkkailijan sijaan esiintyjä; koulun juhlissa ala-asteella tykkäsin näytellä, yläasteella ja lukiossa olen ollut aina katsomossa. En osaa tanssia enkä laulaa (haluaisin osata molempia), näytteleminenkin olisi kivaa. Norjassa pääsin (jouduin?) esittelemään itseni ruotsiksi yksillä illallisilla. Kerroin kaikenlaista, ja jopa vitsailin, niin kuin eräät muut siellä. Minua jännitti hirveästi, ja sydän jyskytti hurjasti jälkeenkinpäin. Sain paljon kehuja ja taputukset, olin kuulemma yllättänyt kaikki. Sillä hetkellä tunsin eläväni, olin pistänyt itseni likoon toden teolla. Yksi norjalainen oli ymmärtänyt kuulemma kaiken, mitä sanoin. Ja yksi tyyppi matkaporukastamme sanoi, että vaikutin siltä, kuin olisin esiintynyt paljonkin.

Tarkkailun ja jahkailun sijaan olisi hyvä tehdä ja toimia. Mutta kuten otsikonkin mukaan, pikkuhiljaa.

(Taas tosi jännä merkintä, ajatusten suunta yllätti miutkin X’D)

~Teru-chan teh stepbystep

5 kommenttia artikkeliin ”Pikkuhiljaa

  1. Ulla

    Aion nyt olla kylmä ja suora, toivottavasti olet tottunut. Mutta. Vaikka jollain tasolla ajatteletkin taatusti epäitsekkäästi, keskustelut sinun kanssasi koskevat usein sinua, ja olet koko ajan kerjäämässä hyväksyntää, jonka olet jo saanut. Olen sanonut, että on oikeus olla itsekäs, enkä valehdellut. Kaikille oma itse on lopulta se, jonka silmin maailma nähdään, ja olen itse ihan yhtä vaikea tapaus.

  2. Ulla

    Silti on välillä turhauttavaa, kun et pysty itse kertomaan itsellesi niitä sanoja, jotka saisivat sinut tyyntymään. Ne ovat juuri sellaisia sanoja, jotka menettävät toistenkin lausumana tehonsa, jos niihin turtuu, enkä usko, että auttaa yhtään, vakuuttelin kuinka paljon tahansa, että pidän sinusta. Se on aika suuri vastuu, joka lankeaa Atelle, minulle ja muille, kertoa sinulle merkityksesi.

  3. Ulla

    Toivoisin, että löytäisit sen itse itsestäsi, koska siellä se lopulta on. En osaa auttaa sinua siinä. Voin matkallasi tukea ja kuunnella sinua, ja yrittää toistaa, kuinka tärkeää on, että olet olemassa, mutta… Jonain päivänä sinun pitää kuulla se itseltäsi, tai oppia edes lukemaan se muiden käytöksestä. Sinä pystyt siihen, vähän kerrallaan. ^_^

  4. Teru-chan

    (Uskon, että se turhauttaa, sillä se turhauttaa minuakin. Itsearvostus ei vain tule itsestään…)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s