Come on over here

Ajattelin kirjoittaa tänne siitä, miten paljon kurjuutta tässä maailmassa on. Siitä, miten moni kuolee turhaan, kun ei saa hoitoa, apua tai tukea. Liian moni tarttuu pulloon ja hukkuu/ajaa kolarin/tappaa toisen ihmisen ja/tai itsensä. Liian moni riistää henkensä, koska ei jaksa jatkaa. Liian moni pistää itseensä liian ison annoksen rauhoittavia, tai ainakin saa aidsin jonkun toisen käyttämästä neulasta. Joku ammutaan, joku raiskataan. Jonkun koti tuhoutuu. Joku yrittää saada edes vähän rahaa kasaan, jotta voisi ruokkia lapsensa. Voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin. 

Miksi mietin tällaista? Olen nuori ihminen, jonka pitäisi olla huoleton ja jonka pitäisi nauttia elämästä. Minulle on sanottu, että olen kuin vanha ihminen, valmis kuolemaan. En jaksa olla aina iloinen, maailmassa on liikaa asioita, joista ahdistua. Onko minulla oikeus onneen ja rakkauteen?

Päätin kuitenkin kirjoittaa siitä, ettei maailma ole täysin paha. Monessa asiassa on vielä parantamisen varaa, mutta… Olen kiitollinen siitä, että elämässäni on näin paljon hyvää: minulla on ehjä perhe, ystäviä, terveyttä, turvaa, mahdollisuuksia, joku, jota rakastaa. Minulla on koko elämä edessäni: paljon niin tuskan kuin ilonkin hetkiä. Haluan elää täydesti, yrittäen työntää kyynisyyden sivuun, ottaen tulevan ja muutoksen vastaan tyynesti, iloiten. Haluan oppia auttamaan muita, olen sen velkaa. Haluan tehdä tästä maailmasta edes hitusen paremman paikan.

~Teru-chan teh ’ajatuksia vailla suuntaa’

Tuo biisi on tällä hetkellä pakkomielle. Pidän enemmän albumiversiosta X’D Se auttaa välillä jaksamaan.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Come on over here

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s