And the point was…?

Öö, tota. Olenkin melkein jaksanut päivittää tätäkin tai jotain. Olen rekisteröitynyt liian moneen paikkaan. X’D Olen siirtynyt paperipäiväkirjaankin. Sinne kirjoitan sensuroimatta – eihän sitä kukaan lue, ja hyvä niin. Voisin kyllä antaa Aten lukea sitä, en salaa siltä mitään. Silloin junassa, kun olimme tulossa Lahdesta (jos vielä muistatte XD), totesin, ettei minulla ole salaisuuksia. Nyt voin todeta, että ei, en salaa mitään, jos minulta vain kysytään oikeat kysymykset. Nyt en vain enää raaski kertoa kaikkea kaikille. 

Tuntuu, että olen ollut liian avoin, niin tunteideni kuin asioidenikin suhteen. Tätä menoa hukutan ihmiset omaan p*skaani. En minä niin mielenkiintoinen ole. Tai pikemminkin, saan huomiota ilmankin. Olen taas alkanut pohtia miten itsekeskeinen olenkaan. Aina vain minä, minä, minä. Tunnen syyllisyyttä siitä, että pidän itsestäni. Tunnen myös välillä syyllisyyttä siitä, että suhtaudun skeptisesti asioihin. ”Rakastunut ei epäile”, sanottiin yhdessä saippuasarjassa. Saippua on saippuaa, mutta piileekö tuossa kommentissa totuuden hitunen? Rakastanko minä oikeasti jos pohdin välillä tunteitani yms. kriittisesti?

Tunnen itseni välillä maanis-depressiiviseksi; synttäreideni aikoihin olin todella alamaissa, mutta nyt on ollut helpompaa (paitsi iltaisin kun on särkenyt päätä julmetusti ja on ollut tavattoman kuuma (kuumia aaltoja? :o XD). Yhtenä päivänä kaupassa tunsin oloni maaniseksi: koska lompakko jäi kotiin, ostatin iskällä hieman vaatteita. Myöhemmin katselin ihmisiä ja totesin mielessäni tuon tuosta: ”Oi ku kiva paita, mieki haluun… Toi laukku on aika kiva…” etc. Olen viime kuukausien aikana ostanut paljon vaatteita, mikä on kiva juttu, sillä pari vuotta sitten en meinannut löytää vaatteita melkein mistään. Tyylini on hieman muuttunut, enkä meinaa löytää Backstreetiltäkään enää juuri vaatteita, joita oikeasti haluaisin pitää. Sen sijaan vaatteita löytyy Keskiseltä, naistenvaateosastolta (nuorten vaatteet ovat paljon kalliimpia ja yleensä epäkäytännöllisempiä), yleensäkin naisten vaatteita nuorten vaatteiden sijaan. Poikkeuksena on sitten jotkin paidat lastenvaateosastoilta X’D

Niin, minunhan piti olla pulisematta liikaa omista asioistani. Tosin en ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan, joten ei kai se haittaa. En ole niin erikoinen että tätä stalkkaisi kovinkaan monet…

~Teru-chan teh mielialan aaltoiluhäiriönen attention whore

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”And the point was…?

  1. Ulla

    Useimmat meistä ovat itsekeskeisiä. Elämme kukin omaa elämäämme, johon kuuluvat juuri sen ajankohtaiset ja tärkeät jutut. Se on täysin satunnaista, osuvatko ne muiden kohdalle samaan aikaan ja ymmärrämmekö toisiamme, jos eivät osu (tai jos osuvatkin). Ainut ratkaisu on kuunnella, sekä itseään että toisia. Itsekritiikki on tärkeää, mutta jos ei ikinä puhu, ei tule ymmärretyksi. Tasapaino pitää etsiä kokeilemalla, ei siihen ole muita keinoja. Se on aikuistumista. <3

  2. Nni

    Minustakin itsekritiikki on tärkeää. Ilman sitä moni asia jäisi varmati huomaamatta. Itsekeskeisyys on osa elämää. Minäkin olen omallatavallani hirvittävän itsekeskeinen. Se on normaalia. Ymmärränhän itse itseäni parhaiten.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s